Kuurankukkia ikkunassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Lähes arktinen ilmamassa vyöryy Suomeen, etelään jopa 20 astetta pakkasta

Viikonloppua vietetään ennusteen mukaan kylmässä säässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pakkanen kiristyy viikonloppuna, kertoo Foreca.

– Suomessa vallitsee jatkossa kylmä idän ja pohjoisen välinen ilmavirtaus. Viikonvaihteessa Suomen ylle lipuu idästä lähes arktista ilmamassaa. Etelässäkin 20 pakkasastetta on mahdollista viikonloppuna, jos sää on selkeää. Pilvisyysennuste on kuitenkin vielä epävarma. Jos pilvisyys ei rakoile, niin 15 pakkasastetta voi olla tiukassa ja kylmimmät lämpötilat voisivat olla siinä tapauksessa etelässä lähempänä 10 pakkasasteen lukemia, toteaa meteorologi Joonas Koskela Forecan blogissa.

Kylmyys hiipii vähitellen koko maahan.

– Perjantaina illalla pakkasta on etelässä 5 asteen molemmin puolin. Maan keskivaiheilla ja pohjoisessa ollaan laajalti 10 ja 15 pakkasasteen välillä. Lämpömittari ei kuitenkaan kerro koko totuutta, vaan tuuli saa ilman tuntumaan huomattavasti kylmemmältä,  Koskela kertoo.

Lauantaina Suurimmassa osassa maata pakkanen vaihtelee muutamasta asteesta noin 10 asteeseen. Illalla ja sunnuntaiyönä on kylmää suurimmassa osassa maata.

– Tuuli on tällöin heikkoa ja pakkaslukemat riippuvat paljon pilvisyydestä. Lännen ja pohjoisen pilvisemmillä alueilla pakkanen pysyy muutamasta asteesta kymmeneen asteeseen. Maan etelä- ja keskiosassa ja Itä-Lapissa pakkasta on 10–20 astetta, kylmintä on selkeillä alueilla. Pilvipeitteen rakoilu on ennusteiden valossa kuitenkin epävarmaa ja paikallista.

Sunnuntaina sää on kylmää ja heikkotuulista.

– Pakkasta on sunnuntaina suuressa osassa maata 10–20 astetta. Etelässä, lännessä ja Lapin pohjoisosassa on 5–10 pakkasastetta, Koskela kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)