Verkkouutiset

Twitter on yksi yleisimmistä verkkohäirinnän kanavista. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Lähes 40 prosenttia järjestöistä kohtaa häirintää verkossa

Yleisimmät häirinnän kanavat ovat vastausten perusteella Facebook, sähköposti ja Twitter.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

39 prosenttia järjestöistä on kohdannut häirintää tai muita haastavia keskustelutilanteita verkossa ja sosiaalisessa mediassa, selviää tuoreesta Järjestödigi-kartoituksesta.

Vastausten perusteella eniten haastavia tilanteita kohdataan koronaan, maahanmuuttoon, ihmisoikeuksiin ja ilmastoon liittyvissä teemoissa.

Yleisin kohdattu tilanne oli negatiiviset kommentit järjestön tekemissä somejulkaisuissa: 15 prosentilla vastanneista oli kokemuksia näistä tilanteista. Järjestöt kertoivat kohdanneensa somekanavilla ja verkossa myös kriittistä arvostelua ja paikkansa pitämättömän tiedon levittämistä. Lisäksi kohdattiin kriittisiin somekeskusteluihin mukaan merkitsemistä ja häiritsevää sähköpostiviestintää.

– Monet järjestöt kohtaavat arjessaan toistuvaa kritiikkiä, epäasiallista keskustelua ja toimintaa vaikeuttavaa häirintää. Törmään tähän viestintäkouluttajan työssäni entistä useammin. Halusimme osana Järjestödigiä selvittää, kuinka yleistä tämä järjestöissä on ja miten asiaan on varauduttu. Nyt tehty selvitys on ensimmäinen laatuaan järjestösektorilla, viestinnän asiantuntija Piritta Seppälä Viestintä-Piritta Oy:sta sanoo tiedotteessa.

Valtakunnallisissa järjestöissä vaikeat tilanteet korostuivat enemmän kuin alueellisissa ja paikallisissa yhdistyksissä. Valtakunnallisista toimijoista 63 prosenttia on kohdannut häirintää ja haastavia keskustelutilanteita, kun alueellisissa järjestöissä vastaava osuus oli 41 prosenttia ja paikallisissa yhdistyksissä 31 prosenttia.

Valtakunnallisella tasolla ilmeni myös enemmän vakavampaa häirintää, kuten henkilöstön maalittamista tai vaikuttamisyrityksiä päätöksentekoon.

Facebook on yleisin kanava, jolla järjestöt kohtaavat häirintää ja vaikeita keskustelutilanteita. Toiseksi yleisimmät kanavat ovat kyselyn mukaan sähköposti ja Twitter.

Järjestödigi-kartoituksen tavoite on selvittää suomalaisen järjestökentän kehitystä digitalisaation hyödyntämiseen, digiosaamiseen, viestintään ja sosiaaliseen mediaan liittyen. Kartoitus tuottaa tietoa, joka samalla tukee järjestöjen toiminnan, digiosaamisen ja viestinnän kehitystä Suomessa.

Kartoitukseen kertyi 571 vastausta järjestöistä ja yhdistyksistä ympäri maata. Kysely toteutettiin lokakuussa 2022. Kartoituksen toteuttivat Tieke ry, Viestintä-Piritta Oy ja Vitec Avoine Oy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)