Apteekkariliiton kyselyn mukaan Oriola on pystynyt parantamaan lääkejakeluaan apteekeille, mutta muista Oriolan jakelemista tuotteista on yhä pulaa. Oriolan tilaus- ja jakeluongelmat ovat jatkuneet yli kuukauden.
Kyselyyn vastasi yli 430 apteekkia. Lähes puolet kertoi saaneensa 90 prosenttia tilaamistaan lääkkeistä. Hiukan alle kolmannes kertoi saaneensa kaikki tilaamansa lääkkeet.
Runsas puolet apteekeista kertoo, että varastotilanne sekä ihmis- että eläinlääkkeiden osalta on yhä vähän tai tuntuvasti normaalia huonompi.
Erot apteekkien välillä ovat suuret.
Viidesosa apteekeista sai alkuviikosta vain 50–80 prosenttia tilaamistaan lääkkeistä. Joka toinen apteekeista on saanut tilauksistaan 90 prosenttia.
Oriola tiedotti maanantaina, että sen lääkkeiden toimitusvarmuus on 95 prosentissa ja hyvä, mutta puutteita voi silti olla. Kysely ja eläinlääkärien keräämä tieto kertovat muuta.
Oriolan toimitukset apteekkeihin alkoivat parantua viime viikolla, mutta eivät ole kyselyn mukaan vielä kunnossa.