Lääketeollisuus ry pitää valmisteilla olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta pohjalta toimivana ratkaisuna lääketutkimuksen, lääkehoidon ja lääkehuollon näkökulmasta, mutta muistuttaa tutkimuksen merkityksestä uusissa sote-rakenteissa. Terveydenhuollon kehittymiselle on yhdistyksen mukaan välttämätöntä, että sairaaloissa tehdään hoitotyön lisäksi tutkimusta
– Sote-uudistuksen lainsäädännössä on tärkeää huomioida yliopistojen ja yliopistosairaaloiden rooli, jotta uusissa sote-rakenteissa voidaan varmistaa myös tutkimus hoitotyön rinnalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimustoiminnalle on luotava rakenteet ja varattava henkilökuntaa, jota lääketeollisuus voisi työllistää lääketutkimuksissa, yhdistyksen tiedotteessa todetaan.
Potilaiden vapautta valita palvelun tuottaja on yhdistyksen mielestä tarpeen lisätä, mutta valinnanmahdollisuus edellyttää riittäviä vertailutietoja. Tuottajakohtaista tietoa tarvitaan yhdistyksen mukaan muun muassa hoidon laadusta ja kustannuksista sekä niiden taustalla olevista hoitomenetelmistä ja lääkkeistä.
Sote-uudistuksen myötä lääkehuolto tulee yhdistyksen mielestä rinnastaa muihin sairaanhoidollisiin palveluihin. Kun sote-alueet vastaavat hoidon kokonaisuudesta viidellä yhteistyöalueella, niin sen pitää koskea myös lääkehoitoja.
Lääkkeiden hankinnat on yhdistyksen mukaan sote-uudistuksen jälkeen rytmitettävä valtakunnallisesti niin, että yritysten välinen jatkuva kilpailu on edelleenkin mahdollista.
– Uuden maakuntien yhteisen hankintayksikön resurssit tulisi mielestämme kohdentaa sote-uudistuksen alkuvaiheessa kokonaan palveluiden tuottajien laatu- ja kustannusvertailuihin, jotta potilaiden valinnanvapaus voisi toteutua, yhdistys ehdottaa.
Avohoidon lääkekorvausjärjestelmän tulee olla valtakunnallinen niin, että potilaat ovat yhdenvertaisessa asemassa asuinpaikasta riippumatta. Uusien avohoito- ja sairaalalääkkeiden vaikuttavuuden arviointi pitää myös toteuttaa valtakunnallisesti niin, että uusien innovaatioiden hyödyt saadaan nopeasti käyttöön.
– Sairaala- ja avohoitolääkkeisiin tulisi soveltaa samoja arvioinnin kriteereitä kuin esimerkiksi laitteille ja näiden rajalliset arviointiresurssit tulisi yhdistää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nykyisistä hallinnollisista rakenteista on luovuttava, Lääketeollisuus ry toteaa.