Lääkärit huolissaan – ”yksinäisyys tappaa myös vangit”

Maailman Lääkäriliiton WMA:n mukaan yksinäisyysrangaistus ei saa vaarantaa vangin terveyttä ja hänen terveydentilaansa tulee tarkkailla säännöllisesti.

Suomen Lääkäriliiton ehdottama uusi kannanotto vankien yksinäisyysrangaistuksesta hyväksyttiin Etelä-Afrikassa pidetyssä WMAn yleiskokouksessa 11. lokakuuta.

Kannanotossa kielletään lääkärin osallistuminen yksinäisyysrangaistuksen täytäntöönpanoon. Samalla edellytetään, että yksinäisyysrangaistus ei aiheuta potilaan terveydelle vakavaa haittaa ja että vangin terveydentilaa tarkkaillaan säännöllisesti.

WMA vaatii, että yksinäisyysrangaistuksen maksimikesto pitäisi säätää lailla.

– Yksinäisyysrangaistus on äärimmäisen voimallinen rangaistuksen muoto, sillä vanki eristetään muusta maailmasta jopa 23 tunniksi päivässä määräämättömän pitkäksi aikaa. Vanki sijoitetaan yleensä hyvin pieneen koppiin ilman mitään kontaktimahdollisuutta ulkomaailmaan tai mitään toimintamahdollisuutta, kuten esimerkiksi lukeminen, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja, WMAn eettisen komitean puheenjohtaja Heikki Pälve.

Hänen mukaansa yksinäisyysrangaistuksesta ei ole tähän mennessä ollut lainkaan lääketieteellisiä, henkilön terveyttä turvaavia säädöksiä. Vangeilla ei ole myöskään mahdollisuutta valittaa tästä rangaistusmuodosta.

– On useita maita, joissa vanki on suljettu pieneen huoneeseen ilman minkäänlaista kontaktia ulkopuoliseen maailmaan. Vangilla on saattanut olla vain yksi tunti vuorokaudessa, jolloin hän on päässyt liikkumaan – mutta sekin yksin ja hiljaisuudessa, Pälve sanoo.

– Tiedämme, että yksinäisyys tappaa. Se myös särkee ihmisen psyyken. Vangit vapautuvat aikanaan ja yhteiskunnankin edun mukaista on, että he vapautuvat fyysisesti ja psyykkisesti terveinä. Ihminen tuomitaan vankilaan rangaistuksena – ei rangaistavaksi. Siksi WMA edellyttää nyt, että näiden ihmisten terveydestä on pidettävä huolta säännöllisesti. Tarvittaessa lääkärin on voitava keskeytettävä rangaistus, sanoo Heikki Pälve.

Mainos