Verkkouutiset

Rokotusten jakoa punkkibussin luona. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Lääkäri varoittaa SK:ssa: Punkkien levittämässä taudissa kuukausien oireet

Puutiaisaivotulehdusta vastaan voi suojautua rokotteella.

Puutiaisaivotulehdusten määrä lähes kaksinkertaistui Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin alueella vuosien 2020 ja 2021 välillä. Tapaukset ovat lisääntyneet myös lähes koko muussa Suomessa.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Juha Heino Mehiläisestä kertoo Satakunnan Kansalle, että puutiaisaivotulehduksen, joka tunnetaan myös puutiaisaivokuumeena, ensioireet ovat samanlaisia kuin muissakin räkätaudeissa.

– Aluksi tulee vajaan viikon kestävä flunssa, ja sitten noin viikon oireeton vaihe. Tämän jälkeen voi alkaa viikosta pariin kuukauteen kestävä vaihe, jossa esiintyy aivokalvontulehdukselle tyypillisiä oireita, Heino kertoo.

Heino kertoo näiden oireiden olevan esimerkiksi sekavuus, väsymys, pahoinvointi, tasapainohäiriöt, tajunnantason heikentyminen, kävelyvaikeudet, käsien vapina sekä joissain tapauksissa epileptiset kohtaukset.

Suurin osa tartunnan saaneista sairastaa taudin lievänä. Noin 20-30 prosentilla tauti kehittyy toiseen vaiheeseen saakka. Tällöin potilas tarvitsee usein sairaalahoitoa.

Puutiaisaivokuumeeseen ei ole parantavaa hoitoa, vaan sitä hoidetaan oireiden mukaan.

Uusimmat
MAINOS