Lääkäri hämmästelee maskilinjausta Ylellä: Väärä viesti

Suuri osa muista EU-maista suosittelee edelleen maskinkäyttöä tai on tehnyt siitä pakollista.
Meilahden sairaala-aluetta Helsingissä. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Meilahden sairaala-aluetta Helsingissä. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen pitää päätöstä luopua yleisestä maskisuosituksesta ennenaikaisena.

Hän huomauttaa Ylelle koronaviruksen leviävän edelleen voimakkaasti väestössä. Taudin aiheuttamien kuolemantapausten määrä on ollut viime kuukausien aikana ennätystasolla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olen huolissani siitä, että se on väärä viesti pandemiatilanteesta. Taudin ilmaantuvuus sekä sairaanhoidon kuormitus ovat olleet koko kevään korkealla tasolla, Eeva Ruotsalainen sanoo.

Koronavirus vie erityisesti ikääntyneitä henkilöitä sairaalaan, vaikka tehohoidon kuormitus onkin ollut laskussa. Apulaisylilääkärin mukaan kansallisen maskisuosituksen keventämisessä olisi voitu odottaa toukokuulle, jolloin epidemian on ennakoitu rauhoittuvan nykyiseen verrattuna.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti keskiviikkona muuttaa kasvomaskeja koskevaa suositusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ohjeen mukaiseksi. Jatkossa maskia käytetään pääasiassa oman harkinnan mukaan.

Maskinkäyttöä suositellaan pääkaupunkiseudulla ruuhkaisissa joukkoliikennevälineissä ja sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Eeva Ruotsalainen muistuttaa, että FFP-tason suojaimet ovat ylivoimaisen tehokkaita muihin verrattuna. Niitä suositellaan varsinkin riskiryhmille ja yli 60-vuotiaille. Suuri osa muista EU-maista suosittelee edelleen maskinkäyttöä tai on tehnyt siitä pakollista.

Mainos - muuta luettavaa
Mainos