Kysely: Työnantajilla vahvat työllistämisaikeet

Suomalaisten työnantajien työllistämisaikeet heinä–syyskuulle ovat myönteiset.

Tiistaina julkaistun ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat povaavat vahvoja työllistämisaikeita. Kausitasoitettu työllistämisaikeiden indikaattori vuoden 2018 kolmannelle kvartaalille on +12 prosenttia, mikä on vahvin työnantajien raportoima ennuste sen jälkeen, kun kyselyä alettiin tehdä kuusi vuotta sitten.

Työnantajista 12 prosenttia ennustaa henkilökunnan määrän kasvavan, 2 prosenttia odottaa henkilöstön vähenevän ja 85 prosenttia arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työllistämisaikeet kasvavat edelliseen vuosineljännekseen verrattuna 2 prosenttiyksikköä ja vuoden 2017 kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna 8 prosenttiyksikköä.

Vuoden 2018 kolmannen vuosineljänneksen barometria varten haastateltiin 625 työnantajaa.

Optimismia lähes kaikilla aloilla

Työllistämisaikeet ovat optimistiset lähes kaikilla toimialoilla: yhdeksällä kymmenestä toimialasta raportoidaan henkilöstömäärän kasvua seuraavalle kvartaalille.
Vahvinta työllistämisaikeiden kasvua raportoivat hotelli- ja ravintola-alan työnantajat (indikaattori +23 prosenttia). Seuraavaksi eniten kasvua ennustetaan teollisuudessa (+19 prosenttia) sekä rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla (+17 prosenttia).

Työllistämisaikeet vahvistuvat viidellä kymmenestä toimialalla vuoden 2018 toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Kahdeksalla toimialalla kymmenestä ennustetaan vahvempia työllistämisaikeita verrattuna vuoden 2017 kolmanteen kvartaaliin.

Hotelli- ja ravintola-alan työnantajat povaavat seuraavalle kolmelle kuukaudelle vahvimpia työllistämisaikeita kolmeen vuoteen. Teollisuuden työnantajat puolestaan ennustavat 17 prosenttiyksikköä vahvempia työllistämisaikeita verrattuna samaan ajanjaksoon vuosi sitten.
Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan työnantajat ennakoivat huomattavampaa kasvua työllistämiseen kuin kertaakaan aiemmin kyselyn aikana.

Poimintoja videosisällöistämme

– Suomessa työllistämisaikeet ovat vahvemmat kuin kertaakaan kyselyn aloittamisen jälkeen kuusi vuotta sitten. Tämä on hyvä uutinen työnhakijoiden kannalta. Varsinkin erityisosaamisen kysyntä on nousussa, mistä kielii esimerkiksi vakituisten työsopimusten määrän kasvu. Mitä kovemmaksi kilpailu asiantuntijoista käy, sitä kilpailukykyisempiä työnantajien tarjousten on oltava, toteaa ManpowerGroup Suomen toimitusjohtaja Matti Kariola tiedotteessa.

Yrityksissä odotetaan kasvua

Kaikissa yrityskokoluokissa odotetaan kasvua työllistämisaikeisin tulevan vuosineljänneksen aikana. Vahvin työllistämisindikaattori, +31 prosenttia, on keskikokoisten työnantajien keskuudessa.
Suurissa yrityksissä ennustetaan aktiivisia työllistämisaikeita (+25 prosenttia). Pienten (+20 prosenttia) ja mikroyritysten (+10 prosenttia) työllistämisindikaattorit ovat myös kasvussa.

– Vahvat työllistämisaikeet viestivät siitä, että markkinoilla pitkään vallinnut varovaisuus on väistymässä. Lähitulevaisuuden ennusteet ovat poikkeuksetta myönteisiä, mistä johtuen resursointi on myös ennakoivaa, Matti Kariola toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan barometrin piirissä olevasta 26 maasta työllistämisen ennustetaan kasvavan 25:ssä. Kausitasoitetun datan perusteella Kroatian työnantajilla on optimisimmat työllistämisaikeet EMEA-alueella sekä Japanin kanssa vahvimmat työllistämisaikeet maailmanlaajuisesti. Suomen työllistämisaikeet ovat Pohjoismaiden vahvimmat.

Työllistämisaikeita kuvaava indikaattori (Net Employment Outlook) vuoden 2018 kolmannelle kvartaalille on Suomessa +12 prosenttia. Indikaattori saadaan, kun henkilöstömääränsä lisäämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuudesta vähennetään henkilöstömääränsä vähentämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuus.

Suomen työmarkkinabarometrin tuloksissa huomioidaan kausitasoitettu data. Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla tutkimustuloksista pyritään poistamaan säännöllisenä toistuva kausivaihtelu, joka liittyy esimerkiksi vuodenaikoihin, pyhäpäiviin, lomakausiin ja eri toimialojen sesonkivaihteluihin

Mainos