63 prosenttia yrittäjistä kertoo yrityksensä kärsivän koronakriisistä. Tilanne on parantunut viime syksystä vain vähän.
Maksuvaikeuksissa yrittäjistä on 13 prosenttia ja lopettamista pohtii kymmenen prosenttia yrittäjistä. Viisi yrittäjää kertoo olevansa konkurssiuhassa.
Tämä ilmenee Suomen Yrittäjien teettämästä Yrittäjägallupista.
– Kiristyneet rajoitustoimet pahentavat tilannetta. Yritystukia ja lakimuutoksia tarvitaan nyt nopeasti, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.
Kyselyn toteutti Kantar TNS Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi helmikuun loppupuolella yli 1 100 yrittäjää. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa
– Koronakriisi on kohdellut yrityksiä hyvin eri tavalla: joitakin pehmeästi, joihinkin iskenyt kuin painava moukari. Pentikäinen sanoo.
Pentikäinen kertoo, että ”moukarin isku” osuu toistuvasti samoihin toimialoihin: ravintola-ala, majoitus, taiteet, viihde, virkistys, henkilöliikenne, koulutus ja osa kaupasta.
– Rajoitustoimien vuoksi yrittäjien mielialat ovat synkentyneet. Tulee epätoivoisiakin yhteydenottoja. Sulkutoimet ja epäselvät ohjeet suututtavat. Luottamus päättäjiin ja hallituspuolueisiin on vähentynyt, Pentikäinen kertoo.
Kolmannes tarvitsee julkista tukea
Suoraa julkista tukea kertoo tarvitsevansa 32 prosenttia vastaajista. Luku on pienentynyt syksystä hieman, mutta juuri alkanut sulkutila uhkaa muuttaa suuntaa.
– Jotkut yrittäjät kokevat, että luvataan hövelisti tukia, mutta kun tuki tulee haettavaksi, sitä joko ei saa tai saa vain vähän. Se ymmärrettävästi harmittaa, Pentikäinen sanoo.
Suomen Yrittäjien mukaan eduskunnan kannattaa ehdottomasti vielä muuttaa käsittelyssä olevan kustannustuen kolmannen kierroksen ehtoja.
– Tukikauden pituutta pitää lyhentää, jotta tuen saa ripeämmin. Toimialarajaus pitää poistaa ja minimi pudottaa tuhanteen euroon. Tukikelpoisuuteen pitää riittää 20 prosentin liikevaihdon lasku. Kustannustuen määrää pitää nostaa 90 prosenttiin korvattavista kuluista, Pentikäinen listaa.
Yrittäjän työttömyysturvaa on hakenut 15 prosenttia vastaajista. Osuus on vaihdellut kriisin aikana 15 ja 22 prosentin välillä. Työttömyysturvan pidennys on paraikaa eduskunnan käsittelyssä.
– Työttömyysturva on tuonut perusturvaa. Tämä on tärkeä tuki, jota ajoimme kriisin alusta saakka.