Kysely: Miehet suunnittelevat talouttaan pidemmälle kuin naiset

Sukupuoli ja ikä vaikuttavat säästämiseen ja oman talouden suunnitteluun, käy ilmi Säästöpankkiryhmän tuoreesta kyselystä.

Mitä iäkkäämpi ihminen, sitä pidemmälle hän Säästöpankkiryhmän kyselyn mukaan suunnittelee talouttaan.

Lyhytnäköisimpiä taloutensa suunnittelussa olivat kyselyssä selvästi nuoret naiset. Vain 9 prosenttia alle 35-vuotiasta naisista kertoi suunnittelevansa talouttaan yli vuodeksi eteenpäin. Samanikäisistä miehistä näin sanoi tekevänsä yli 26 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi naiset säästävät kuukausittain selvästi pienempiä kertasummia kuin miehet. Miehet säästävät osakkeisiin ja rahastoihin, naiset sijoittavat omaan asuntoon.

Markkinointi- ja viestintäjohtaja Katja Änkilä Säästöpankkiryhmästä arvelee, että ikäryhmien ja sukupuolten erot rahankäytössä ja säästämisessä johtuvat myös elämäntilanteista.

– Alle 35-vuotiaista naisista moni elelee lapsiperhearkea sinnitellen äitiyspäivärahoilla eikä ole välttämättä ehtinyt juurikaan tienaamaan, Änkilä arvioi Säästöpankkiryhmän tiedotteessa.

Mainos