Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari kirjoittaa viikkokirjeesään paikallisen sopimisen lakihankkeen valmistelusta. Nyt on hänen mukaansa tes-neuvottelijoista kiinni, ymmärtävätkö he uuden paikallisen filosofian, ja jos eivät ymmärrä, ”lainsäätäjä hoitaa homman”.
– Ainakin allekirjoittanut hokee joka päivä, että Suomessa jokainen työpäivä pitää olla ihmiselle kannattava. Valitettavasti Suomi on sotkenut itsensä sellaiseen laki- ja sääntövyyhtiin, että se ei ole läheskään aina totta. Yhteiskunta on monimutkaistanut itsensä umpisolmuun, Harri Jaskari kirjoittaa.
Hän sanoo tuoreimman väännön tässä teemassa käydyn, kun ministeri Hanna Mäntylä (ps.) toi eduskuntaan esityksen, jossa muutettiin työttömyysturvan yrittäjämääritelmää.
– Suuri pelko oli, että päivänkin sivutoiminen työ luokittelee sinut yrittäjäksi ja menetät työttömyyskorvauksen. Silloin et todellakaan halua tehdä lyhyitä työsuhteita. Idea yhteiskunnasta, jossa jokainen työ on arvokasta ja lyhyitäkin työjaksoja kannattaa tehdä, katoaa.
– Itsekin kypsyin jo punaiseksi asti tästä uhkasta. Aloin selvitellä asiaa ja vaatia hallitukselta selkeitä vastauksia, Jaskari toteaa.
Jaskarin mukaan epävarmuus asiassa jatkuu edelleen ja tärkeäksi lauseeksi muodostuu ”voidaan maksaa”.
– Ei ole yksiselitteisiä säännöksi siitä, milloin oma työ tai yritystoiminta katsotaan päätoimiseksi. Eri te-toimistot ovatkin tulkinneet asiaa hyvin eri tavalla. Joskus aivan vähäistäkin työtuloa on pidetty päätoimisena. Lähde siinä sitten päiväksi duuniin.
– Tämäkin prosessi kuitenkin osoitti, kuinka paljon Suomi katsoo asioita hallinnon näkökulmasta ja kuinka vähän yksittäisen työtä haluavan ihmisen näkökulmasta. Olisiko pikkuhiljaa aika siirtyä miettimään aitoa ja kannustavaa perustuloa, jossa jokainen työtehtävä kannattaa ottaa vastaan? Tämän byrokratian kanssa tulee hulluksi.