Tapaus sattui Koillis-Nigeriassa Bornon osavaltiossa Maidugurin kaupungin täydellä torilla.
Kätkettyjen räjähteiden kanssa torille tullut tyttö räjäytti itsensä väkijoukossa, kertoo nigerialaislehti Guardian. Toisten tietojen mukaan räjähteet saatettiin laukaista kaukolaukaisimella, eikä tyttö tiennyt, että hän kantoi räjähteitä.
Kuolleiden lisäksi 18 ihmistä loukkaantui.
Joulukuussa kerrottiin, kuinka islamistiterrorijärjestö Boko Haram on muokannut lapsista itsemurhapommittajia.
Joulukuun lopulla muun muassa uutiskanava CNN:n kertoi tapauksesta, jossa 13-vuotias tyttö pääsi pakenemaan Boko Harmilta. Tytön kertomaan mukaan kaksi muuta tyttöä räjäytti itsensä torilla aiemmin joulukuussa.
Tytön mukaan hänen isänsä liittyi Boko Haramiin, ja otti mukaan metsässä piileskelevään terroristijoukkoon myös vaimonsa ja tyttärensä. Siellä tytöstä ryhdyttiin muokkaamaan itsemurhapommittajaa.
– Minulta kysyttiin, haluanko päästä taivaaseen? He sanoivat, että minun täytyy tehdä itsemurhaisku, ja jos yrittäisin paeta, he tappaisivat minut, tyttö kertoi olleessaan viranomaisten hallussa.
Kyseinen tyttö sekä kaksi muuta tyttöä vietiin Nigerian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Kanoon ja heidät ladattiin räjähteillä. Kaksi tyttöä räjäytti itsensä torilla. Iskussa sai poliisin mukaan surmansa neljä ihmistä.
Lue myös: Boko Haramin pelätään tappaneen 2 000 Nigeriassa