EU:ssa on nykyisen komission viisivuotiskauden aikana tuotu pöytään niin paljon metsiä koskevia aloitteita, että metsäsektorin edustajan päätä huimaa. Niin varmasti huippaa ministeriöiden virkahenkilöitäkin, kun he miettivät kaikkien aloitteiden toimeenpanoa ja lisäkustannuksia jo valmiiksi heikossa julkisen talouden tilanteessa.
Maankäyttösektorin ilmastotoimia koskevan LULUCF-asetuksen sekä uusiutuvan energian direktiivin päivitysten lisäksi EU:ssa on laadittu metsäkatoa, ennallistamista ja kestävää rahoitusta koskevaa lainsäädäntöä. Maaperädirektiivi on vielä jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin käsittelyssä, ja metsätiedon keruuta ja metsien käytön suunnittelua koskeva direktiiviehdotus on juuri julkaistu.
Eikä sovi unohtaa EU:n biodiversiteettistrategiaa sekä sen tuomaa 30 prosentin suojelutavoitetta koko EU:n maa-alasta sekä jäljellä olevien vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelua. Suomen kontribuutiota tuohon EU:n yhteiseen suojelutavoitteeseen pohditaan parhaillaan. Vanhojen ja luonnontilaisten metsien osalta Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus puolestaan viimeistelevät kriteeristökehikkoa.
Kysymys kuuluu, onko näin nopeassa aikataulussa mitään järkeä. Ei ole, sen voi suoraan sanoa. Vajaa kymmenen metsiä koskevaa aloitetta laitetaan läpi hyväksymisprosessin vajaassa viidessä vuodessa, eikä kukaan pysty arvioimaan aloitteiden yhteisvaikutuksia metsäsektorin toimintaedellytyksiin. Komissiota se ei ole edes kiinnostanut.
Ennallistamisasetus on aiheuttanut Suomessa eniten keskustelua. Eikä ihme, sillä päätetty lopputulos on Suomelle haastava. Ennallistaminen on tärkeä osa kestävää maankäyttöä ja meilläkin on kohteita, esimerkiksi epäonnistuneita ojituksia, joita kannattaakin aktiivisesti ennallistaa tai jättää ennallistumaan.
Ennallistamisasetus on kuitenkin paljon laajempi kysymys. Asetus katsoo enemmän peruutuspeiliin kuin etulasin läpi tulevaisuuteen, vaikka juuri tulevaisuuden ilmastoon meidän tulisi ekosysteemejämme aktiivisesti sopeuttaa. Onneksi vertailusta 1950-luvun tilaan sentään luovuttiin.
Metsäkatoasetuksesta on myös vaikea kirjoittaa ilman sykkeen kohoamista. Me kaikki haluamme estää metsäkatoa, ja Suomessa asetuksen kattamaa metsäkatoa on tapahtunut hyvin vähän. Valitettavasti komissio kuitenkin rakensi tästäkin lainsäädännöstä yhdessä jäsenvaltioiden ja parlamentin kanssa käsittämättömän himmelin.
Viime keväänä Suomessa otsikoihin noussut navettojen rakentamisen aiheuttama metsäkato on vain osa kokonaisuuttaa. Keskustelussa unohtui kokonaan se valtava byrokratia ja kustannus, joka metsäsektorille koituu hakkuiden ja puun jatkojalostuksen raportoinnista ja Suomelle toimien tarkastuksista.
Metsäkatoasetuksen prosessi lähtee liikkeelle hakkuukohteen tarkkojen geokoordinaattien syöttämisesti EU-järjestelmään. Tietojen syöttäminen jatkuu läpi koko tuotantoprosessin, jotta yksittäisen lopputuote-erän sisältämä raaka-aine voidaan jäljittää metsään saakka. Komissio ei ole luvannut rajapintoja järjestelmien välille, ja kehottaa syöttämään tiedot käsipelillä. Mietitäänpä työmäärää ja virheriskiä, kun hakkuiden lisäksi myös eri välivaiheiden siirrot syötetään järjestelmään. Kyse on miljoonista syötöistä.
Tähän lisätään vielä komission halu kerätä yhä tarkempaa ja pienipiirteisempää tietoa jäsenvaltioiden metsistä juuri julkaistun metsätietoa koskevan lakiehdotuksen muodossa. Euroopan parlamentti ja jäsenvaltiot eivät ehdi sitä tämän kauden aikana käydä läpi, joten toive merkittävistä muutoksista heitetään tulevalle parlamenttikaudelle.
Komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans lähti takaisin kotimaansa politiikkaan. Sen jälkeen komission ylemmiltä portailta on alkanut kuulua metsäteollisuuden näkökulmasta myönteisempää hollannikkaiden kopinaa. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti EU:n tilaa koskevassa puheessaan teollisuuden merkitystä vihreässä siirtymässä sekä EU:n omavaraisuuden vahvistamista. Haluan nähdä tämän positiivisena signaalina myös puupohjaiselle biotaloudelle, jota nykyinen komissio ei ole ratkaisuna nähnyt.
Suomelta tarvitaan nyt määrätietoista otetta näiden signaalien konkretisoimiseksi uuden komission ohjelmassa. Samaan aikaan on kuitenkin hoidettava jo päätettyjen asetusten ja direktiivien fiksu toimeenpano, jotta metsäsektorin toimintaedellytyksiä ei hallitusohjelman mukaisesti heikennetä. Ei ole ihan helppo homma.
