Vappuna Porissa ja Kokemäellä puhunut Matti Huutola sanoi, että ammattiliittojen avioiden mukaan jopa kymmenet tuhannet ihmiset tekevät töitä työehtosopimuksia pienemmällä palkalla.
– Toiminta, jossa työtekijöille maksetaan toistuvasti liian pientä palkkaa, on säädettävä rikolliseksi, hän vaati.
Palkansaajat turvautuvat ammattiliittoon yleisimmin juuri maksamattomien palkkojen takia.
– Tämä kertoo ongelman yleisyydestä. Useimmat tapaukset jäävät kuitenkin paljastumatta, koska työntekijät eivät uskalla vaatia palkkojaan työsuhteen päättymisen pelossa. Lakien ja sopimusten rikkomisesta pitää seurata rangaistus, painotti Huutola.
– Maksamattomista palkoista kiinni jääneitä työantajia ei tätä nykyä rangaista lainkaan, vaikka heidän toimintansa on ollut toistuvaa ja tietoista, hän jatkoi
SAK:n varapuheenjohtajan mukaan alipalkkauksen kriminalisointi on hyvä keino saada työnantajat maksamaan työtekijöille heille kuuluva palkka.