Ensimmäisenä kuntaverkostona ne aikovat toteuttaa valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteet kierrättämällä vähintään 55 prosenttia yhdyskuntajätteistä, hyödyntämällä materiaalina vähintään 70 prosenttia rakennus- ja purkujätteistä sekä vähentämällä jätemäärää vuoteen 2020 mennessä vuoden 2000 tasolle.
Kunnat edistävät itse valitsemillaan keinoilla alueensa kiertotaloutta. Ne muun muassa aikovat käynnistää uutta liiketoimintaa, aktivoivat alueensa asukkaita ja rakentavat uutta yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta sanoo kuntien suunnitelmien olevan jopa maailman mittakaavassa kunnianhimoisia.
– Suunnitteilla on muun muassa jalometallien talteenottoa elektroniikkaromusta, metsä- ja kaivosteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä betonin korvaajana, bioteollisuuspuisto ja kiertotalousklusteri, kaatopaikan muuttaminen uusiutuvan energian tuotantoalueeksi sekä älykkään ja vähähiilisen infran rakentamista. Moni kunta haluaa myös asukkaat mukaan kiertotaloutta kehittämään, Myllymaa kertoo.
Suomen ympäristökeskus ja Motiva valitsivat edelläkävijät parinkymmenen hakijakunnan joukosta. Valintaan vaikuttivat kuntien hakuvaiheessa tekemät sitoumukset sekä tähän saakka toteutetut toimenpiteet kiertotalouden edistämiseksi.