Kauppojen kylmälaitteita huoltavan MV-Jäähdytys Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Jonni Moislahti sanoo Helsingin Sanomille, että kylmälaitteiden lämpötilat nostettiin tahallaan poikkeuksellisen suuriksi.
Hän ei pidä vahinkoa todennäköisenä. Ruotsissa kylmälaitteiden lämpötila-asetuksia on muutettu etäyhteydellä yli 50 asteeseen.
– Oma arvaukseni on, että hakkeri haluaa syöttämällään suurella arvolla näyttää, että kyse on tahallisesta teosta, jättää ikään kuin puumerkkinsä. Tällaista lukua ei kylmälaitteeseen kukaan huoltoasentaja syötä, Moislahti sanoo.
Moislahden mukaan lämpötilan nostaminen ei tarkoita, että kylmälaite todella kuumenisi asetettuun lämpötilaan.
Käytännössä jäähdytys lakkaa ja laite lämpenee ympäröivän huoneilman lämpötilaan, jolloin elintarvikkeet voivat pilaantua.
Ranskassa kyberhyökkäysten yhteydessä on raportoitu myös tulipaloista. Moislahden mukaan pelkkä lämpötila-asetuksen nostaminen aiheuta tulipalovaaraa.
Sen sijaan kylmälaitteiden sulatusvastusten pitkäaikainen etäkäyttö voisi aiheuttaa palovaaran. Kyseessä on kuitenkin eri säätöä kuin se, jota viimeaikaisissa tapauksissa on käytetty.