Kyläkauppapäivä muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä

Ensi lauantaina vietetään Kyläkauppapäivää, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä.

Valtakunnalliseen tapahtumaan osallistuu noin 980 pientä myymälää eri puolilla Suomea.

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan kyläkaupoilla on paljon annettavaa myös tulevaisuudessa, kun etsitään ratkaisuja ihmisille tärkeiden lähipalveluiden turvaamiseksi koko Suomessa.

Kyläkaupassa vieraillessa huomaa pian, ettei kyseessä ole ”vain ruokakauppa”. Elinvoimaiset kyläkaupat turvaavat alueensa asuttavuutta ja muitakin tärkeitä lähipalveluita.

Saman katon alta löytyy usein esimerkiksi posti-, veikkaus-, apteekki- ja ravintolapalveluita sekä tietoa alueen tapahtumista ja muista palveluista. Valikoimia räätälöidään paikallisesti ja kaupasta saa kätevästi kodeissa ja mökillä tarpeellista käyttötavaraa.

Kyläkaupat ja niiden henkilökunta tuntevat alueensa asukkaiden ja kesäasukkaiden tarpeet ja tahto kehittää toimintaa on vahva. Kyläkauppa on usein verkkokaupan logistiikan solmukohta tai pankin asiamies käteisen rahan nostoissa asiakkaan pankkitililtä.

Sääntelyä pitäisi purkaa

Lähipalveluiden ja tasapainoisen alueellisen kehityksen merkitys korostuu väestön ikärakenteen ja yhteiskunnan palvelurakenteen muutoksien myötä. Poliittiset päättäjät voivat päätöksillään vaikuttaa haja-asutusalueiden ja taajamien asuttavuuden säilymiseen.

Kyläkaupan menestyksen kannalta on oleellista, minkälaisia tuotteita ja palveluita voi käytännössä pitää tarjolla.

– Kyläkauppa ei ole menneen ajan ilmiö, vaan vahvasti tähän päivään sopiva ratkaisu. Kauppa on joustava ja tehokas yhteistyökumppani apteekille, Veikkaukselle tai Alkolle. Myös kunnan päättäjät ja virkamiehet voisivat miettiä, saisiko kaupasta asiamiehen esimerkiksi kirjastopalveluihin tai kunnan sosiaalipalvelujen asiakkaiden ruokahuoltoon, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä sanoo.

Viime vuonna pieniä 100–399 neliön myymälöitä oli Suomessa 1 358 ja perinteisiä kyläkauppoja 275. Vuonna 2006 kyläkauppoja oli vielä 563 eli yli puolet nykyistä enemmän. Suomen myymäläverkostosta lähes 60 prosenttia koostuu pienistä, alle 400 neliön myymälöistä.

Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry ja sen jäsenyritykset. Kyläkauppapäivä järjestetään nykymuodossaan nyt kuudetta kertaa. Samana päivänä Suomen kyliä ja niiden kylätoimintaa juhlitaan myös valtakunnallisen Avoimet Kylät -tapahtuman puitteissa.

Mainos