Kuvernööriä epäillään ahdistelusta – omat vaativat jo eroa

Senaattorit kehottavat Andrew Cuomoa eroamaan.

Kohu New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon ympärillä yltyy, uutisoi BBC. Yhteensä kuusi naista syyttää kuvernööriä seksuaalisesta ahdistelusta, ja useat Cuomon demokraattiset puoluetoverit vaativat tämän eroa. Cuomo on itse kiistänyt syytökset, eikä ole omien sanojensa mukaan jättämässä virkaansa.

Syytöksiä selvittämään on asetettu riippumaton tutkinta.

Perjantaina osavaltion senaattorit Chuck Schumer ja Kirsten Gilibrand asettuivat vaatimaan Cuomon eroa. Schumer on  demokraattien johtaja senaatissa, ja siten yksi maan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista.

Senaattorien mukaan Cuomo on ”menettänyt kansan luottamuksen”. Senaattorien lisäksi myös useat edustajainhuoneen jäsenet ovat kehottaneet kuvernööriä eroamaan. Eroa on vaatinut myös New Yorkin pormestari Bill de Blasio.

Osavaltion kongressissa on lisäksi vireillä virkarikossyyte kuvernööriä vastaan.

Andrew Cuomo on toiminut New Yorkin osavaltion kuvernöörinä vuodesta 2011. Hän palveli myös Bill Clintonin hallinnossa asuntoministerinä vuosina 1997-2001. Cuomo on usein mainittu demokraattien mahdollisena presidenttiehdokkaana.

Mainos