Ilmatieteen laitos on julkaissut Twitterissä kuvaparin (jutun alla), joka kuvaa säätilaa kahdessa Pirkanmaan kunnassa: Nokialla ja 50 kilometrin päässä Ikaalisissa. Säätila paikkakunnilla on kuvien perusteella ollut maanantaina keskenään hyvin päinvastainen.
Twiitin mukaan ”tänään ei tarvitse ajaa Suomen halki, jotta keli muuttuu päinvastaiseksi”.
− Ikaalisen alueella #lunta on tullut lähemmäs 20 cm samalla kun Nokialla on kevätkeli. Niin liikenne- kuin tykkyvahingoista on ilmoitettu ja myös idässä sateet muuttuvat lumisemmiksi, twiitissä kerrotaan.
Säässä on maanantaina tapahtunut nopea käänne, kun Etelä-Suomen ylle saapunut matalapaine tuonut mukanaan runsaita sateita. Meteorologit ovat varoittaneet, että maan keskiosaan voidaan maanantain aikana saada useiden kymmenten senttien lumikerros.
Tänään ei tarvitse ajaa Suomen halki, jotta keli muuttuu päinvastaiseksi; Ikaalisen alueella #lunta on tullut lähemmäs 20 cm samalla kun Nokialla on kevätkeli. Niin liikenne- kuin tykkyvahingoista on ilmoitettu ja myös idässä sateet muuttuvat lumisemmiksi. #ajokeli #pelastustoimi pic.twitter.com/3QUYYAz0Gn
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) April 8, 2019