Kuusi miljoonaa alaikäistä tyttöä naitetaan joka vuosi – yli 70 000 kuolee synnytykseen

Joka seitsemäs sekunti alle 15-vuotias tyttö menee naimisiin.

Pelastakaa Lapset -järjestön tuoreen Every Last Girl: Free to live, free to learn, free from harm -raportin mukaan joka seitsemäs sekunti alle 15-vuotias tyttö menee naimisiin. Raportti paljastaa, kuinka suuri uhka lapsiavioliitto on koulutukselle, terveydelle ja lasten turvallisuudelle.

Esimerkiksi Afganistanissa, Jemenissä, Intiassa ja Somaliassa jopa alle kymmenvuotiaat tytöt naitetaan, ja usein paljon vanhempien miesten kanssa.

Raportissa maailman maat on asetettu paremmuusjärjestykseen sen perusteella, millaista on olla tyttö lapsiavioliittojen, koulutuksen, teiniraskauksien, äitiyskuolemien ja naisparlamentaarikkojen määrän perusteella.

Listan pohjalta löytyvät muun muassa Niger, Tshad, Keski-Afrikan tasavalta, Mali ja Somalia, joissa lapsiavioliittoja on paljon. Kärkipäähän sijoittuvat muun muassa Ruotsi, Suomi, Norja, Alankomaat ja Belgia.

Konfliktialueiden tytöistä tulee todennäköisemmin lapsimorsiamia, sillä monet pakolaisperheet naittavat tyttärensä yhtenä perheen selviytymiskeinona. Näin tehdään esimerkiksi syyrialaistytöille Libanonissa.

Raportista selviää myös, että köyhien perheiden tytöt menevät todennäköisemmin varhemmin naimisiin kuin rikkaammat ikätoverinsa. Esimerkiksi Nigeriassa köyhimmistä tytöistä 40 prosenttia päätyy naimisiin alle 15-vuotiaana, kun taas rikkaimmista tytöistä naitetaan vain kolme prosenttia.

Intiassa lapsiavioliittoja on eniten koko maailmassa. Tämä johtuu osittain maan suuresta väestöstä. Tytöistä 47 prosenttia eli noin 24,6 miljoonaa päätyy naimisiin alle 18-vuotiaina.

Humanitaaristen kriisien aikana juuri tytöt kärsivät eniten. Esimerkiksi Sierra Leonen ebola-epidemian puhjettua koulujen sulkeminen johti arviolta 14 000 teiniraskauteen.

– Lapsiavioliitto aloittaa noidankehän, jossa tytöiltä viedään heidän perusoikeutensa oppia, kehittyä ja olla lapsia, sanoo kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön toiminnanjohtaja Helle Thorning-Schmidt.

Poimintoja videosisällöistämme

Liian varhain naimisiin joutuvat tytöt eivät useinkaan voi käydä koulua, ja perheväkivalta, hyväksikäyttö ja raiskaukset uhkaavat heitä muita todennäköisemmin. He tulevat raskaiksi ja altistuvat sukupuolitaudeille, kuten HIV:lle.

– He myös synnyttävät lapsia ennen kuin heidän kehonsa on siihen täysin valmis. Tällä voi olla tuhoisia seurauksia sekä heidän että heidän lastensa terveydelle, Thorning-Schmidt toteaa.

Kansainvälinen yhteisö on kestävän kehityksen tavoitteissa sitoutunut poistamaan lapsiavioliitot vuoteen 2030 mennessä. Jos nykyinen suuntaus jatkuu, alaikäisinä avioituvien naisten määrä kasvaa nykyisestä 700 miljoonasta noin 950 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä ja 1,2 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

Raportin mukaan luvut ovat karuja. Joka vuosi 16 miljoonaa 15-19-vuotiasta tyttöä synnyttää lapsen. Yli miljoona tyttöä synnyttää lapsen ennen 15 ikävuottaan. Synnytykseen kuolee yli 70 000 tyttöä joka vuosi.

Raskauskomplikaatiot ja itse synnytys ovat toiseksi yleisin 15-19-vuotiaiden lapsivaimojen kuolinsyy itsemurhien jälkeen.

Lasten synnyttämien vauvojen riski kuolla ensimmäisinä synnytyksen päivinä on 50 prosenttia korkeampi kuin naisten, jotka synnyttävät 20-35-vuotiaina.

Pelastakaa Lapset vaatii hallituksia ja rahoittajia sijoittamaan tyttöjen koulutukseen ja elinmahdollisuuksiin, jotta lapsiavioliitot ja sukupuolisyrjintä saataisiin loppumaan.

Lue myös: Presidentti Sauli Niinistö: Koulujen ovet sulkeutuvat liian monelle tytölle liian aikaisin

Mainos