”Kuukautiskommentit” veivät Trumpin mahdollisuudet? Päinvastoin, kyselytutkimus osoittaa kannatuksen nousevan

Kiinteistösijoittaja Donald Trumpin mahdollisuuksien on väitetty menneen jo monta kertaa.

Monimiljardöörin kannatus on kuitenkin vahvistunut jokaisen kohun jälkeen. Perusteellista kannatustutkimusta ei ole vielä tuoreimman kohun jälkeen julkaistu, mutta NBC Newsin SurveyMonkeylla teettämä suuntaa antava yliyön kyselytutkimus osoittaa Donald Trumpin kannatuksen nousseen tuoreimmasta kohusta huolimatta.

Perjantain ja lauantain välillä 24 tunnissa suoritetun kyselytutkimuksen mukaan Trumpin kannatus republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi on noussut 22 prosentista 23 prosenttiin edellisviikkoon nähden.

Tuorein kohu Trumpin ympärillä alkoi torstai-iltana lähetetystä ensimmäisestä republikaanien presidenttiehdokasasettelun suorasta TV-tentistä Fox-televisiokanavalla. Juontaja Megyn Kelly tiedusteli Trumpilta lähteyksessä, onko henkilö, joka on kutsunut naisia muun muassa ”lihaviksi possuiksi”, sopiva Yhdysvaltain presidentiksi. Trump vastasi, että suuri ongelma Yhdysvaloissa on poliittinen korrektius.

Seuraavana päivänä Trump alkoi eri medioissa syyttää Kellyn toimintaa epäammattimaiseksi. Trumpin hyökkäys juontajaa vastaan huipentui vihjaavaan lausahdukseen CNN:llä, joka tulkittiin, että Trumpin mielestä Kellyn vihamielinen asenne TV-tentissä häntä kohtaan johtui siitä, että Kellyllä olisi ollut kuukautiset.

– Pystyit näkemään, miten hänen silmistään vuosi verta, verta vuosi hänen ”mistälie”, Trump sanoi perjantai-iltana CNN:n haastattelussa.

Monet Trumpin kilpakumppanit ovat tuominneet Trumpin käytöksen. Trump on puolustautunut väittämällä, että hän ei viitannut ”kuukautisiin”, vaan siihen, että sanalla ”mistälie” hän tarkoitti Kellyn nenää.

Republikaanipuolueen johtajat ovat epäilleet, että viimeisin kohu on vienyt lopullisesti Trumpin mahdollisuudet voittoon. Toisaalta niin on epäilty ennenkin ja kohut ovat toistaiseksi aina kääntyneet Trumpin voitoksi.

NBC Newsin kyselytutkimuksessa eniten kannatustaan on edellisviikkoon nähden nostanut Texasin senaattori Ted Cruz, joka on kyseisessä tutkimuksessa nyt kakkosena Trumpin jälkeen 13 prosentin kannatuksella.

22 prosenttia vastanneista arvioi TV-debatin voittajaksi Hewlett-Packardin entisen toimitusjohtajan Carly Fiorinan, joka esiintyi kakkosvitjan debatissa, johon joutuivat ne, joilla oli pienin kannatus. Trumpin arvioi parhaaksi esiintyjäksi 18 prosenttia vastaajista, mutta toisaalta 29 prosenttia vastaajista arvioi hänen esiintymisensä huonoimmaksi.

NBC Newsin kyselytutkimusta ei voi pitää yhtä luotettavana kuin tavanomaisia kannatusmittauksia, koska vastaajia ei ole valittu satunnaisotannalla, vaan vastaajat ovat internet-paneeliln vastaajia, jotka on normalisoitu vastaamaan ikä-, sukupuoli- ym. jakaumia. Kyselyyn vastasi 3551 aiukuista 7.-8. elokuuta.

Mainos