– Kokoomus on SDP:n ideologinen päävastustaja. Se tuntuu monesti unohtuvan tässä hektisessä hallituselämässä. Kokoomus on porvaripuolue työnantajien asialla, SDP on työväenpuolue palkansaajan puolella. Vanhat jakolinjat pitävät edelleen, eivätkä ne siitä miksikään muutu, Kärnä kirjoittaa.
Pesäero kokoomukseen on hänen mukaansa SDP:n kenttäväen ”lahjalistan ykköstoiveena”.
Kärnän mukaan ”kokoomuksella on kuristusote hallituksesta ja sen talouspolitiikasta”.
– Puolueella on vain 18 prosentin kannatus kansan keskuudessa, mutta 95 prosentin kannatus elinkeinoelämän keskusliitossa. EK vetelee kokoomuksen naruja ja ohjailee sitä kuin marionettinukkea, Kärnä latelee.
Hänen mukaansa ”kokoomukseen tulisikin suhtautua kuin myrkkyyn”. Kärnän mukaan SDP:lle nyt lankeavan kohtalon sai viime eduskuntavaaleissa kokea keskusta.
– Nyt keskusta on päässyt elpymään ottamalla hengähdystauon kokoomuksesta, hän sanoo.
”Kokoomuskirouksen” vuoksi Kärnä arvelee, ettei myöskään perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini halua hallitukseen kokoomuksen kanssa.
Tällä viikolla alkavaan budjettivääntöön Kärnällä on muutama ohje.
– Kokoomuksen kuristusote on karistettava. Puolue on asetettava selkä seinää vasten sopimukset allekirjoituksia vaille valmiina. Nimet vain tähän ja vallankumous voi alkaa, hän kirjoittaa.
– Harmaata taloutta on torjuttava, keskitetty työmarkkinaratkaisu on saatava aikaan ja kirsikkana kakussa vielä elvyttävä täsmäisku lamaantuneeseen maahan. Tässä muutama vinkki SDP:n puoluejohdolle, joka nyt kuumeisena miettii keinoja kannatuksen kohentamiseen.