Kuorma-autojen kysynnän ennustetaan kasvavan

Yritysten kasvava luottamus talouteen ja viennin kasvu piristävät ennussteen mukaan tavara-autojen kysyntää.

Kuorma-autojen kysynnän on tänä vuonna ennakoitu kasvavan noin kuudella prosentilla viime vuoteen nähden, kertoo Autoalan keskusliitto.

Kysyntää lisää liiton mukaan yritysten kasvava luottamus talouden kehitykseen. Erityisesti viennin kasvun ja teollisuuden kustannuskilpailukyvyn paranemisen on ennakoitu lisäävän kuljetusten kysyntää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurten, yli 16 tonnin kuorma-autojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet viime vuosina, ja ne ovat jo saavuttaneet vuonna 2008 alkanutta laskusuhdannetta edeltäneen tason. Ensirekisteröintien määrän arvioidaan tänä vuonna kasvavan kolme prosenttia noin 2 950 ajoneuvoon. Suurten kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä on Autoalan keskusliiton mukaan selvästi yli 2000-luvun keskiarvon, joka on noin 2 500 autoa vuodessa.

Keskikokoisten 6–16 tonnin kuorma-autojen myynnin on ennakoitu kuluvana vuonna kasvavan noin 8 prosenttia 300 ajoneuvoon. Pienten alle 6 tonnin kuorma-autojen ensirekisteröintien ennustetaan kasvavan 28 prosenttia 420 ajoneuvoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurten linja-autojen ensirekisteröintien määrän on sen sijaan ennakoitu vähenevän noin kolme prosenttia,, koska tänä vuonna ei ole odotettavissa suuria kaupunkiliikenteen kilpailutuksia. Myös kaukoliikenteen kaluston investointitarpeen on arvioitu olevan viime vuotta pienempi. Viime vuonna ensirekisteröitiin 514 linja-autoa.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin helmikuussa 239, mikä oli 3,6 prosenttia viime vuoden helmikuuta vähemmän. Alkuvuoden aikana kuorma-autojen rekisteröinti kuitenkin kasvoi vuodentakaisesta 8,1 prosenttia 652 ajoneuvoon.

Henkilöautoja rekisteröitiin helmikuussa 9 106, mikä oli 0,7 prosenttia viime vuoden helmikuuta vähemmän. Tammi-helmikuun aikana on kuitenkin ensirekisteröity henkilöautoja 3,5 prosenttia vuodentakaista enemmän.

Mainos