Kuopion valtuutettu siirtyi kokoomukseen

Teemu Soini on aiemmin toiminut Liike Nytissä.
Ilmapalloja kokoomuksen tilaisuudessa. LEHTIKUVA / TIMO AALTO
Ilmapalloja kokoomuksen tilaisuudessa. LEHTIKUVA / TIMO AALTO

Kuopion kaupunginvaltuutettu Teemu Soini kertoo vaihtaneensa puoluetta. Soini on toiminut aiemmin Liike Nytissä.

– Uusi poliittinen koti löytyi ja yksinäinen vaellus päättyi. Olen siis tänään siirtynyt Kokoomuksen valtuustoryhmään, Soini kirjoittaa julkaisussaan viestipalvelu X:ssä.

– Kiitos kokoomuksen Kuopion valtuustoryhmä tästä mahdollisuudesta.

Soini on ensimmäisen kauden valtuutettu Kuopiossa. Hän oli ehdolla myös eduskuntavaaleissa vuonna 2023, mutta ei tullut valituksi.

Sosiaaliturvaministeriä sijaistava kansanedustaja nosti esiin lähisuhdeväkivallan.
Pihla Keto-Huovisen mielestä ryhmäkuri eettisissä kysymyksissä on liian tiukka.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos