Tuulipuistoissa sijaitsevat tuulivoimalat siirtyivät vuoden alusta voimalaitosten kiinteistöveron piiriin. Veromuutoksen ansiosta kunnat saavat jatkossa entistä selkeästi suuremmat verotulot tuulivoimaloistaan, kertoo Tuulivoimayhdistys.
Korotus on noin kolminkertainen aiemmin maksettuun yleiseen kiinteistöveroon nähden. Suomen kuusi suurinta tuulivoimakuntaa saavat yhdistyksen mukaan tuulivoimaloistaan noin 1,4 – 0,7 miljoonaa euroa. Niiden voimalaitoksia verotetaan korkeimmalla mahdollisella kiinteistöveroprosentilla, joka on tänä vuonna 3,1 prosenttia. Yhteensä nämä kunnat keräävät verotuloa tulevana vuonna 6,2 miljoonaa euroa.
Esimerkiksi Kalajoella toimi viime vuoden lopussa 64 tuulivoimalaa. Kalajoen kaupunginjohtajan Jukka Puoskarin mukaan tuulivoimasta saatavat kiinteistöverot vahvistavat kunnan taloutta noin yhden tuloveroprosentin verokertymän verran.
– Maakuntauudistuksen yhteydessä kuntien suhteellinen velkaantuneisuus lisääntyy. Samaan aikaan tarvitsemme entistä rohkeampaa panostusta paikkakunnan elinvoimaa vahvistavaan palvelutuotantoon ja matkailun ohella muidenkin elinkeinojen toimintaedellytyksiin. Tuulivoiman kiinteistöverot vahvistavat talouttamme noin yhden tuloveroprosentin verokertymän verran. Tällä lisätulolla on huomattava merkitys vauhdittaessamme Kalajoen positiivisen kehityksen kierrettä”, kertoo Suomen suurimman tuulivoimakunnan, Puoskari kertoo Tuulivoimayhdistyksen tiedotteessa.
Anni Mikkonen Suomen Tuulivoimayhdistyksestä arvioi, että paikallinen hyöty lisää tuulivoimahankkeille tärkeää paikallista hyväksyttävyyttä.
– On hienoa, että kunnat voivat saada puhtaan energian tuottamisen kautta uusia tulonlähteitä aikana, jolloin kuntatalouden pyörittämisessä on haasteita. Vaikka kiinteistöveron korotus onkin hankkeille iso lisäkustannus, on sillä positiivisia vaikutuksia yleiseen hyväksyttävyyteen, Mikkonen toteaa.
Hän myös toivoo, että uusiutuvan energian tukimekanismi saataisiin etenemään pikaisella aikataululla.
– Jos tuulivoimarakentaminen tökkää Suomessa tähän, eivät kuntienkaan kiinteistöverokertymä tuulivoimasta luonnollisestikaan enää kasva, hän varoittaa.
Tuulivoimaa on rakennettu Suomessa yli 70 kuntaan.





