Kuntien tehostettava toimintaansa, ei lisättävä tehtäviä

Enemmistö suomalaisista katsoo, että kuntien pitää maakuntauudistuksen myötä ensisijaisesti tehostaa toimintaa vastaamaan jäljelle jäävien tehtävien määrää, ei ottaa uusia tehtäviä.

Tätä mieltä on 58 prosenttia kansalaisista, ilmenee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Noin kuudesosa (15 %) on sitä mieltä, että poistuvien sote-tehtävien sijalle voisi ottaa uusia tehtäviä. Epätietoisia on reilu neljännes (27 %).

Ylemmät toimihenkilöt, korkeasti koulutetut ja hyvin toimeentulevat ovat keskimäärää useammin sitä mieltä, että uusia tehtäviä ei tulisi hamuta lisää, vaan toimintaa olisi alkuun tehostettava vastaamaan jäljelle jääviä tehtäviä.

Puoluekannan mukaan tätä mieltä ovat etenkin keskustan ja kokoomuksen kannattajat.

Enemmistö kansalaisista ilmoittaa, että kuntien tulisi omaehtoisesti lisätä vastuita työllisyyden edistämisessä (55 %). Joka toinen (49 %) lisäisi tehtäviä myös teknisissä palveluissa ja ympäristötoimessa.

Enemmistö myös niistä, jotka periaatteessa suhtautuvat tehtävien lisäämiseen varauksellisesti, lisäisivät kuntien vastuita edellä mainituissa asioissa. Tuloksista voi tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että vastuita eri tehtäväalueilla voisi joskus vastaisuudessa lisätä.

Kaksi viidestä olisi valmis asettamaan lisää vaatimuksia kunnille elinkeinojen edistämisessä ja asumispalveluissa. Kolmannes lisäisi toimia liikuntapaikkojen ja -mahdollisuuksien kehittämiseksi.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 14.-18.4. eli viikko kuntavaalien jälkeen. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1036. Vastaajat edustavat maamme 18-75-vuotiasta väestöä. Virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mainos