Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmä luovutti Huoviselle torstaina väliraporttinsa. Raportissa täsmennetään hallituksen kunta-sote -koordinaatioryhmän linjauksia.
– Avoimia kysymyksiä on silti monia. Osa niistä on oikeudellisia, muun muassa uudistuksen suhde perustuslaissa säädettyyn kunnalliseen itsehallintoon, Huovinen muistutti raportin luovutustilaisuudessa Helsingissä.
Huovinen kertoi olevansa hiukan huolissaan julkisuudessa käydystä keskustelusta, missä hänen mukaansa on kovasti korostunut kuntien itsehallinto ja se merkitys.
– Tietenkin minä peruspalveluministerinä lähden siitä, että ihan yhtä tärkeitä ovat perustuslaissa ne kirjaukset, jotka koskevat kansalaisten yhdenvertaisia oikeuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin, Huovinen painotti.
Sote-lain valmisteluryhmä on väliraportissaan pohdiskellut, mistä tehtävistä 20 000 – 50 000 asukkaan kunnilla ja yli 50 000 asukkaan kunnilla olisi järjestämisvastuu. Lisäksi ryhmä on miettinyt muun muassa kuntien keskinäisiä rahoitusjärjestelyjä ja sote-palveluja koskevaa vastuukuntamallia.
Kuntien muodostamat sote-alueet vastaisivat kaikista kuntien lakisääteisistä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävistä. Lisäksi noin 20 000 – 50 000 asukkaan kunnat voisivat halutessaan muodostaa niin sanottuja perustason alueita.
Perustason alueilla järjestettäisiin sellaisia palveluja, joita terveyskeskukset ja sosiaalitoimi nykyisinkin järjestävät. Sen sijaan erikoistason palvelut järjestettäisiin sote-alueella.
Väliraportissa ei kuitenkaan arvioida, kuinka monia sote-alueita tai perustason alueita maahan voisi muodostua. Lisäksi yksittäistapauksissa väestöpohjakriteereistä voitaisiin luopua.
Väliraportti lähetetään Huovisen mukaan lausunnoille jo tässä vaiheessa, koska linjauksiin liittyy niin paljon avoimia kysymyksiä. Kunnat ja muut toimijat voivat ottaa kantaa väliraporttiin 11. lokakuuta saakka.
Valmisteluryhmän pitää vuoden loppuun mennessä saada aikaan hallituksen esityksen muotoon laadittu ehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi.