Samoin kuin aiempien kuntavaalien yhteydessä, Kuntaliitto tarjoaa aineiston vapaasti käyttöön. Tänä vuonna liitto kutsuu myös muita toimijoita käyttämään äänestysaktivointiin tuotettuja materiaaleja.
Kampanjailme julkaistiin keskiviikkona Kuntamarkkinoilla.
– Aineistokokonaisuus sisältää niin verkkoon, someen kuin printtiinkin tarkoitettuja kampanjasisältöjä. Tavoitteena on, että yhteistyötä tekemällä saamme aikaiseksi valtakunnallisen kampanjan, sanoo Kuntaliiton viestintäjohtaja Jari Seppälä.
Vuoden 2017 kuntavaalikampanjan teema on ”Sinulla on ääni”. Kampanjalla halutaan korostaa jokaisen yksittäisen äänestysikäisen mahdollisuutta tuoda esiin oma äänensä vaaleissa.
– Juuri kuntavaaleissa äänestämisellä on merkitystä, sillä kuntien vastuulla on suurin osa ihmisten arkeen suoraan vaikuttavista asioista, lähtien kaavoituksesta, päivähoidosta ja juoksevasta vedestä. Meille jokaiselle on merkitystä sillä, kenet valitaan luottamushenkilöksi päättämään yhteisistä asioista, Seppälä toteaa.
Yleistietoja äänestämisestä sekä faktaa kuntien tehtävistä ja vaaleista julkaistaan puoli vuotta ennen vaaleja avattavalla Kuntavaalit.fi -kampanjasivustolla. Kampanjasivusto julkaistaan suomen-, ruotsin- ja englanninkielisenä.
Äänestysaktivointikampanjan aineistopohjat tulevat sivustolle ladattaviksi ja tilattaviksi sivuston avaamisen yhteydessä 10. lokakuuta.
Kuntavaalit ovat 9. huhtikuuta 2017.