Kuntapäättäjät vastustavat hallituksen tapaa päättää itsehallintoalueiden määrästä

Valtaosa kunnallispäättäjistä on sitä mieltä, että kuntia ja maakuntia olisi kuultava ennen itsehallintoalueista päättämistä.

Hallitus ei aio kuulla kuntia eikä maakuntia määritellessään uusien itsehallintoalueiden lukumäärää ja alustavaa aluejakoa lokakuussa, Kunnallisalan kehittämissäätiö toteaa tiedotteessaan.

Säätiö on selvittänyt kunnallispäättäjien suhtautumista hallituksen linjaan valtuutetuille ja kuntapäättäjille tehdyssä kyselyssä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Sen perusteella Kuusi kymmenestä valtuutetusta ja kuntajohtajasta katsoo, että kuntia ja maakuntia on kuultava ennen itsehallintoalueiden lukumäärästä päättämistä.

Vain joka neljäs kuntajohtaja ja joka viides valtuutettu katsoi, että kuntien kuuleminen riittää. Joka kymmenes valtuutettu ja kuntajohtaja oli kyselyn mukaan valmis hyväksymään hallituksen valitseman linjan.

Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön virkamiestyöryhmän on määrä valmistella lokakuun puoliväliin mennessä ehdotus uusien itsehallintoalueiden aluejaoksi. Hallitus määrittelee sen perusteella jatkotyön pohjaksi itsehallintoalueiden lukumäärän ja alustavan aluejaon. Vasta tämän jälkeen kuultaisiin kuntia ja maakuntia.

Mainos