Kuntaliitto varoittaa: Veronkorotuksia odotettavissa

Kuntatalous heikkenee lähivuosina selvästi. Edessä on kuntaverojen korotuksia ja palvelujen laadun heikkenemistä, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.).

– Se, missä määrin kaavaillut toimet kuntien talouden helpottamiseksi todellisuudessa vaikuttavat, näkyy vasta useamman vuoden kuluttua, arvioi Kietäväinen keskiviikkona Kuntamarkkinoilla Helsingissä.

– Hallituksen budjettiriihessä tekemät ratkaisut julkisen talouden tasapainottamiseksi sisältävät useita merkittäviä toimenpiteitä kunnille. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset kattavat ensi vuonnakin yli puolet valtion menojen säästöistä, vaikka ne eivät sentilläkään paranna julkisen talouden alijäämää, huomauttaa Kietäväinen.

Vuotta 2014 koskeva valtion budjettiesitys kiristää kuntataloutta noin 250 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon kuntien veropohjan laajennus sekä uudet menojen lisäykset ja valtionosuusleikkaukset, Kietäväinen totesi.

– Yksi kuntatalouden alijäämää kattamaan kaavailtu toimenpidekokonaisuus muodostuu kuntien omista toimista ja veronkorotuksista. On pelättävissä, että lyhyellä aikavälillä talouden tasapainottamista pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan korottamalla kuntaveroa, hän arveli.

Kietäväisen mielestä on tärkeää, että ne toimintamenojen vähennykset, jotka kunnat onnistuvat toteuttamaan, ovat selkeästi todennettavissa ja että niiden hyötyjä ei imuroida valtiolle esimerkiksi leikkaamalla valtionosuuksia.

– Kuntapalveluiden turvaamiseksi tarvitaan jokainen sentti syntyvistä säästöistä, painottaa Kietäväinen.

– Hallituksen päättämä miljardin euron norminpurkuohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimiseksi on tervetullut toimenpide kuntatalouden tervehdyttämiseksi, kiitteli Kietäväinen.

Toisaalta kuntien tehtäviä kuitenkin lisätään, sillä toimintaa ohjaavaa normistoa kiristetään myös ensi ja sitä seuraavana vuonna. Tilanne on tältä osin kuntien kannalta ristiriitainen.

– Esimerkiksi oppilashuoltoa koskevaan lakiesitykseen sisältyviä kelpoisuusehtojen tiukennukset ohjaavat tilannetta päinvastaiseen suuntaan kuin mitä normitalkoilla tavoitellaan. Meillä ei ole varaa muihin kuin tuottavuutta parantaviin uudistuksiin, muistutti Kietäväinen.

Mainos