Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta käsitteli keskiviikkona lausuntoaan, joka koskee ammatillisen koulutuksen reformia ja julkisti samalla oman lausuntoluonnoksensa.
Kuntaliitto pitää hallitusohjelman mukaisia tavoitteita kannatettavina ja katsoo, että toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistaminen on tarpeellista.
Kuntaliiton arvion mukaan lakiesityksestä syntyy kuitenkin vaikutelma, että esityksellä valmistellaan ammatillisen koulutuksen siirtämistä valtion ohjauksessa oleviin ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöihin vuoden 2020 alusta.
Nykymuodossaan lakiesitys uhkaa jättää peruskoulun päättäneet ilman jatkopaikkaa
– Ammatillisen koulutuksen reformin lakiesityksessä esitetyllä järjestelmällä ei saavuteta maan hallitusohjelman mukaista tavoitetta taata toisen asteen koulutuspaikkaa kaikille perusopetuksen päättäneille nuorille, arvioi Kuntaliitto.
Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta esittää siksi lausuntoluonnoksessaan, että ammatillisen koulutuksen järjestämisluvissa määrätään perusopetuksen päättäneiden koulutustehtävä. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät voisivat hakea tätä tehtävää. Perusopetuksen päättävien hakijoiden määrä säätelisi tältä osin koulutustarjonnan määrää ja alueellista kohdentamista.
Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformissa yhtenä tavoitteena on tiivistää koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta. Kuntaliitto pitää yhteistyön ja työelämälähtöisyyden lisäämistä ammatillisessa koulutuksessa erittäin kannatettavana.
Kuntaliitto kantaa kuitenkin huolta siitä, pystyvätkö ammatillisen koulutuksen järjestäjät toimimaan kaikissa tilanteissa lakiesityksen vaatimalla tavalla. Työelämän – eli suomalaisten yritysten ja julkishallinnon – tulee esityksen mukaan osallistua muun muassa opiskelijoiden osaamisen tunnustamiseen, osaamisen osoittamiseksi järjestettävien näyttöjen toteuttamiseen ja osaamisen arviointiin.
Opiskelijat suorittavat joka vuosi noin 1,3 näyttöä osana tutkintoaan. Näyttöjä on nykyisellä noin 300 000 opiskelijamäärällä arvioituna 390 000 kappaletta vuodessa.
Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta esittää, että säädöksiä väljennettäisiin työelämän osallistumisen osalta siten, että koulutuksen järjestäjillä olisi tosiasialliset mahdollisuudet toimia säädösten edellyttämällä tavalla.