Sosiaalipäivystyksen uudistamiseen tähtäävä lakipaketti on Kuntaliiton mielestä keskeneräinen, eikä se ole nykymuodossa toteuttamiskelpoinen.
Lakiesityksen mukaan sosiaalipäivystyksen uudistamisen kustannukset, säästöt ja lisäkustannukset ovat yhteensä nolla euroa. Lisäresurssitarpeen arvioidaan olevan puolikas sosiaalityöntekijän vakanssi niiden sairaaloiden osalta, joita velvoite koskisi.
Kuntaliitto puolestaan laskee, että 20 terveydenhuollon päivystyssairaalan päivystystiimien vahvistaminen sosiaalihuollon asiantuntemuksella edellyttäisi noin 70 työntekijän lisäresursointia.
– Tämä tarkoittaisi vähintään neljän miljoonan euron rahoitusta, erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen Kuntaliitosta toteaa.
Mikäli sosiaalipäivystystä katsotaan tarpeelliseksi tehdä aktiivityönä ympäri vuorokauden, tulisi koko maassa varautua noin 6,60 euron kustannukseen asukasta kohden.
– Tämä tarkoittaisi koko maan väestöpohjaan suhteutettuna vähintään 36,2 miljoonan euron kustannuksia, josta noin 12 miljoonaa euroa olisi lisärahoitusta nykyisen järjestelmän muuttamiseen, Puustinen-Korhonen laskee.
Todelliset kustannukset olisivat hänen mukaansa vielä tätäkin korkeammat. Päivystysuudistuksen toteutuessa tarvittaisiin useita uusia sosiaalipäivystysyksikköjä, jotta matkat päivystysyksiköstä asiakkaiden luokse eivät muodostuisi kohtuuttoman pitkiksi.
Tarkoituksena on, että lait tulevat voimaan ensi vuoden alussa.
Kuntaliitto ehdottaa, että sosiaalipäivystyksen kokonaisuudistuksen sijasta vahvistettaisiin päivystyssairaaloiden päivystystä sosiaalihuollon ammattitaidolla. Päivystyssairaaloissa tarvittava sosiaalihuollon osaaminen poikkeaa sosiaalipäivystyksessä tarvittavasta osaamisesta.
– Muilta osin sosiaalipäivystyksen rakenteellinen uudistaminen tulee valmistella huolella ja toteuttaa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon rinnalla, johtava lakimies Sami Uotinen Kuntaliitosta esittää.
Kuntaliitto selvitti myös kaikkien Manner-Suomen kuntien osalta, miten ja millaisin kustannuksin sosiaalihuollon päivystys järjestetään tällä hetkellä. Kustannukset vaihtelevat sen mukaan, miten päivystys on järjestetty. Halvimmillaan päivystys maksaa kunnalle 1,3 euroa asukasta kohden ja kalleimmillaan 8,5 euroa asukasta kohden.