– Samalla kun jo luvattua tehtävien karsimista lykätään, lisätehtäviä tulee runsaasti kuntien maksettavaksi ja valtionosuuksia leikataan lisää. Peruspalvelujen valtionosuus putoaa neljällä prosenttiyksiköllä runsaaseen 25 prosenttiin, Kuntaliitto valittelee.
Oppivelvollisuusiän kaavamaisesta nostosta luopuminen ja opetuksen lisärahoitus antavat mahdollisuuden opetuksen sisäiseen kehittämiseen, mutta samalla tämä aiheuttaa kunnille lisämenoja.
Työttömien aktivointitoimenpiteisiin budjetissa osoitetaan välineitä, kuten Kuntaliitto on odottanut, mutta kunnille korvaukseksi osoitettu 75 miljoonaa euroa on täysin riittämätön. Kuntien kustannukset nousevat uudistuksen seurauksena jopa 300 miljoonaa euroa, Kuntaliitto sanoo.
Päätetty toimivallan lisäys kunnille työttömien aktivoimiseksi on kuitenkin myönteinen ja pitkään odotettu.
Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisestä on tiedossa hallituksen mukaan noin 350 miljoonan euron säästöt. Miljardin euron tasoa tavoitellaan erityisesti uudella sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten hallintajärjestelmällä, jota vasta ryhdytään valmistelemaan.
Tähän valmisteluun Kuntaliitto on otettava mukaan, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.) vaatii.
Kuntaliiton mielestä on tärkeää, että tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen on aitoa ja sen vaikutukset pystytään todentamaan.
– Tässä taloudellisessa tilanteessa lisätehtäviä ei pitäisi säätää. Jos kuitenkin näin tehdään, kustannukset tulee arvioida realistisesti ja valtion tulee kantaa kokonaisvastuu lisämenoista, sanoo Kietäväinen.
Uusia tehtäviä ja velvoitteita ovat muun muassa työmarkkinatuen ja työttömien aktivoinnin kuntavastuun kasvattaminen, sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus, kotihoidontuen puolitus puolisoiden kesken sekä esiopetuksen muuttaminen velvoittavaksi.
Kuntaliitto paheksuu myös sitä, että valtio leikkaa itselleen kiinteistöveron sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksutuottojen kasvun, yhteensä noin 80 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 toteutuvaksi kaavailtu asiakasmaksu-uudistus vähentää lisäksi kuntien asiakasmaksutuloja yli sadalla miljoonalla eurolla vuodessa.