Kuntaliitto muistuttaa, että edessä on muun muassa mittavia investointipaineita. Sote- ja maakuntauudistus asettaa kuntien talouden ja investointikyvyn ennen kokemattomalle koetukselle.
Tässä tilanteessa Kuntaliitto korostaa, että hallituksen pitää kehysriihen päätöksillä huolehtia kuntien taloudellisista toimintaedellytyksistä ja poistaa riskitekijöitä.
– Mahdolliset veroperusteisiin ja maksuihin tehtävät muutokset on kompensoitava kunnille täysimääräisesti. Tämä koskee takautuvasti myös tälle vuodelle päätettyä varhaiskasvatusmaksujen alentamista.
Niin ikään Kuntaliitto muistuttaa, että voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti uusiin tai laajeneviin tehtäviin ja velvoitteisiin osoitetaan täysimääräinen valtionosuusrahoitus.
– Tämä tulee huomioida muun muassa käynnissä olevien lukiolain sekä esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuslain valmisteluissa.
Kiinteistöveron uudistusta Kuntaliitto vaatii viemään eteenpäin, jotta uudet verotusarvot pystytään ottamaan käyttöön vuoden 2020 kiinteistöverotuksessa. Kuntien tulopohjan laajentamista on selvitettävä kehyskaudella osana rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistamista.
Kilpailukykysopimus alensi kuntien työvoimakustannuksia lomapalkkavelan purkautumisen vuoksi jo vuonna 2016.
– Lomarahaleikkauksesta ja työajan pidennyksestä arvioitu säästö kuitenkin leikattiin kunnilta kiky-valtionosuusleikkauksina täysimääräisesti pois vuonna 2017. Koska leikkausta ei tehty perushintojen eli laskennallisten kustannusten kautta, vuodelle 2019 tehtävässä kustannustenjaon tarkistuksessa on vaarana, että kuntien valtionosuutta vähennetään kikystä johtuen osittain kahteen kertaan. Kehyskaudella tehtävissä valtion ja kuntien välisissä kustannustenjaon tarkistuksissa tuleekin kiinnittää erityistä huomiota kiky-leikkausten ja valtionosuuden välisen yhteyden oikeaan toteutustapaan.
Kuntaliitto vaatii myös kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen ottamista jälleen käyttöön ja sille on varattava riittävä rahoitus kuntien välisen eriarvoisuuden ja äkillisten rakennemuutosten kuntatalousvaikutusten hillitsemiseksi.
Muutoskustannuksiin rahoitusta
Sote- ja maakuntauudistus mullistaa kuntien tulot, menot ja mahdollisuudet hallita investointipaineita ja velkaantumista. Kuntaliitto sanoo toistuvasti kiinnittäneensä huomiota siihen, että uudistuksen vaikutukset ja muutoskustannusten suuruusluokka kuntien talouteen on arvioitava kattavasti myös yksittäisten kuntien tasolla.
– Huoli talouden kestävyydestä ja investointikyvystä koskee koko kuntakenttää, erityisesti suurimpia kaupunkeja ja kehyskunta.
Kuntaliitto esittää, että uudistuksen vaikutuksia uuden kunnan reaalitalouteen erityyppisille kunnille täytyy selvittää yhteistyössä ministeriöiden, Kuntaliiton ja kuntien kanssa jo tämän kevään aikana. Valmistelu on tehtävä yhteneväisiin laskelmiin perustuen.
Myös sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon muutoskustannuksiin kunnille olisi varattava riittävät resurssit.
– Kysymys on myös uudesta lakisääteisestä tehtävästä lakien voimaantullessa, jolloin siitä aiheutuvat kustannukset on korvattava täysimääräisesti. Kunnilla on täysi järjestämisvastuu nykyisistä tehtävistä uudistuksen voimaantuloon saakka. Maakuntavalmistelun rahoitusta ei saa leikata kunnilta, liitto vaatii.
Työllisyyskokeilut pysyviksi
Kuntaliitto vaatii myös, että viimeistään kehysriihessä tehdään päätökset alueellisten kuntapohjaisten työllisyyskokeilujen jatkamisesta vuoden 2019 loppuun saakka siten, että niiden toimintamallit samalla vakinaistetaan lainsäädäntömuutoksin osaksi kasvupalveluiden allianssimallia.
Liiton mukaan kokeilut ovat lyhyessä ajassa saavuttaneet hyviä tuloksia, muun muassa yhdistettäviä tietoja hyväksi käyttäen. Samanaikaisesti työvoiman kohtaanto-ongelmat ja korkea työttömyys keskittyvät suurimmille kaupunkiseuduille, joista osa on kokeilujen piirissä.
– Tässä tilanteessa toimivia kokeiluja tulee jatkaa sen sijaan, että ne lopetettaisiin ja aiheutettaisiin tarpeeton ja työllisyyden edistämisen kannalta vahingollinen hallinnollinen myllerrys vain vuoden ajaksi.
Korjausvelkaa kurottava umpeen
Kuntaliitto kannattaa liikenneverkon rahoitusta pohtineen parlamentaarisen työryhmän yksimielistä esitystä, jonka mukaan liikenneverkkoa kehitettäisiin 12-vuotisen parlamentaarisesti valmistellun suunnitelman pohjalta sekä tie- ja rataverkon korjausvelan vähentämiseen osoitettaisiin vuosittain vähintään 300 miljoonan euron lisärahoitus.
Samalla liiton mukaan pitää muistaa, että kuntien infrassa on huomattavasti valtion ylläpitämää tieverkkoa laajempi korjausvelka.
– Kuntakonserneilla on tuoreen selvityksen mukaan noin 9 miljardin euron suuruinen pelkästään rakennuskantaan kohdistuva korjausvelka, josta laskennallinen katettava osuus on noin 4 miljardia euroa. Lisäksi kuntien muuhun infrastruktuuriin kohdistuu miljardiluokan korjausvelka. Nykyinen kuntien investointitahti ei riitä korjausvelan kattamiseen.
Kuntaliiton mielestä kasvavaa kuntien miljardiluokan korjausvelkaa on kurottava umpeen valtion ja kuntien yhteisillä toimenpiteillä, joita koskevat päätökset tulee tehdä kehysriihen yhteydessä.
Kansallisen palveluarkkitehtuuriohjelman keskitettyä sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehitystä ja ylläpitoa pitää Kuntaliiton mielestä laajentaa myös kuntien yhteisiin sähköisiin asiointipalveluihin kansalaisille.
– Tämä synnyttää säästöä, kun sähköisiä palveluita ei kehitetä joka kunnassa erikseen. Palveluiden kehittäminen ja ylläpito pitää vastuuttaa selkeästi yhdelle valtakunnalliselle toimijalle, joka kehittää niitä tiiviissä yhteistyössä Kuntaliiton ja kuntien kanssa ja siihen pitää osoittaa riittävä rahoitus.