Keski-Ruotsissa sijaitseva Norrköpingin kunta maksaa hiljattain poliisin kimppuun hyökänneelle rikollisjengin johtajalle palkkaa. Mies on myös tutkinnan kohteena liittyen huumausainerikoksiin.
Välikohtaus sattui Norrköpingin kaupungissa muutama viikko sitten, kertoo uutissivusto NT.se.
Kunnanvaltuutetut Karin Jonsson ja Henrik Lindmark, jotka ovat perustaneet iCreate Dreams -nimisen yhtiön (minä luon unelmia), allekirjoittivat 25. elokuuta yhteistyösopimuksen kaksivuotisesta Stepping stone -projektista.
Kyse on kehitysprojektista, joka on suunnattu rikollisjengien jäsenille. Projektin tarkoituksena on tehdä Norrköpingistä turvallisempi kaupunki tarjoamalla jengien johtajille vakavasti otettava uusi vaihtoehto.
Projektikuvauksen mukaan Norrköpingistä on tullut turvaton paikka asua järjestäytyneen rikollisuuden kasvun seurauksena. Lähiöiden nuorison kerrotaan liittyvän jengeihin löytääkseen merkityksen elämälleen.
ICreate Dreams pyrkii rikkomaan kierteen tarjoamalla yhteiskunnan ulkopuolelle eristyneille jengien jäsenille työtä ja elämäntaidon valmennusta.
Kunta maksaa 10 000 euroa henkilölle vuodessa, mikäli tietyt ehdot täyttyvät. Projektiin osallistuvat eivät saa esimerkiksi olla epäiltyinä rikoksista sopimuskauden aikana. Sopimuskausi on voimassa 1.9.2016–31.8.2018.
Nyt Ruotsissa on noussut kohu muutaman viikon takaisesta tilanteesta, jossa projektiin osallistunut 20-vuotias mies yllytti muita ihmisiä vastustamaan poliisia. Heidän sanotaan käyneen käsiksi poliisin ja heittäneen häntä palavilla savukkeilla.
Pääsyyttäjä Torsten Angervågin mukaan mies on tutkinnan kohteena liittyen muun muassa virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja huumausainerikoksiin.
– Mielestäni on erittäin vakavaa, että raja ylitetään hyökkäämällä poliisia vastaan tällä tavalla, Angervåg sanoo.