Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n kokoamien tietojen mukaan 34 peruskuntaa, viisi koulutuskuntayhtymää, yksi seurakuntayhtymä, yksi sosiaali- ja terveyskuntayhtymä ja yksi kuntataustainen osakeyhtiö ovat käyneet yhteistoimintaneuvotteluja henkilöstösäästöistä 1.1.– 28.4. välisenä aikana.
Kolmessatoista neuvottelussa on päädytty lomautuksiin, jotka kestävät viidestä päivästä kahteen viikkoon.
Osa näistä yt-neuvotteluista on vielä kesken, ja uusia neuvotteluja aloitetaan joka viikko. Tuorein säästöneuvotteluja käyvä ryhmä on seurakuntayhtymä. Koulutuskuntayhtymiä puolestaan on tulossa lisää säästöneuvottelujen piiriin.
Esimerkiksi Oulu lomauttaa noin 2 900 kaikkiaan 12 000 työntekijästään viideksi päiväksi. Raisio puolestaan lomauttaa yli 700 työntekijää viideksi päiväksi, ja 544 vaihtaa lomarahat vapaiksi välttäen lomautuksen. Pieksämäki jaksottaa tuhannen työntekijän lomautukset kolmelle vuodelle, ja Kirkkonummi lomauttaa noin 2 300 työntekijää 7-14 vuorokaudeksi.
Kymmenen kuntaa irtisanoo
Kymmenen kuntaa päätyi irtisanomisiin alkuvuodesta. Irtisanottavia on yhteensä noin 250. Joissakin kunnissa irtisanomiset ajoittuvat useammalle vuodelle.
Suurimpia irtisanojia ovat tällä hetkellä Kouvola ja Kirkkonummi. Kouvola päätti tammikuussa vähentää 320 työntekijää, joista 13 irtisanomalla. Lopullinen tavoite on vähentää yhteensä 600 työntekijää. Seuraavat irtisanomiset tapahtunevat vuoden 2015 puolella.
Kirkkonummella on päätös 17 työntekijän irtisanomisesta. Kaupunki aikoo vähentää kaikkiaan sata työntekijää, joista 60 irtisanomalla ja 40 muin järjestelyin. Loimaa aikoo irtisanoa 15 työntekijää.
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut 80 henkilötyövuoden vähentämisestä vuoden 2016 loppuun mennessä. Kuntayhtymässä on vajaat 700 vakituista työntekijää.
Lahti on juuri aloittamassa yt-neuvottelut henkilöstösäästöistä. Vähennystarpeekseen Lahti on ilmoittanut 808 henkilötyövuotta. Niin ikään Varkaus on ilmoittanut aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Talouden tasapainottamistarve Varkaudessa on kymmenen miljoonaa euroa.
KT Kuntatyönantajat on arvioinut, että tänä vuonna pakkolomautetaan 31 000 työntekijää. Toteutuva luku on todennäköisesti suurempi, sillä yt-neuvotteluja käyvät suuret kunnat voivat hetkessä nostaa lukua. Esimerkiksi Lahdessa on 6 500 ja Turussa noin 12 000 työntekijää. Näissä kunnissa neuvotellaan yhä, ja niiden seuraan on liittymässä moni muu kunta.