Kunnilta halutaan selitys miksi lapsia ja nuoria jätetty ilman päihdepalveluja

Jokaisen kunnan on arvioitava lapsille ja nuorille tarjottavien päihdepalvelujen tila syksyn talousarviokäsittelyssä, vaatii lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Tuomas Kurttilan mukaan yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua.

_ Kunnissa on selvitettävä, miksi lapset ja nuoret eivät ole palveluja saaneet, Kurttila vaatii tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän arvelee syyn voivan olla myös siinä, etteivät päihdepalvelut vastaa lasten ja nuorten tarpeisiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Joka tapauksessa nämä lapset ja nuoret jäävät nyt hoitamatta ja ongelmissaan yksin, hän painottaa.

Jokaisen kunnan olisi hänen mukaansa selvitettävä oman tilansa ja tehtävä tarvittavat korjaustoimet. Samalla tulevien maakuntien, jotka sosiaali- ja terveyspalveluista jatkossa vastaavat, pitäisi varautua tähän ongelmaan.

Kurttila muistuttaa, että kyse on lapsista ja nuorista, joilla sosiaalityöntekijät ovat todenneet päihdeongelmia paljon tai erittäin paljon.

Mainos