Kunnat sopeuttaneet talouttaan – 36 kunnan vuosikate miinuksella

Viime vuoden tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan kuntien yhteenlaskettu tulos oli noin 300 miljoonaa euroa positiivinen.

Kuntaliiton mukaan tulos parani edellisestä vuodesta noin 600 miljoonaa euroa. Taustalla ovat toimintakulujen kasvun puolittuminen ja verotuksen kertaeristä johtunut verotulojen kasvu.

Vuosikate oli negatiivinen viime vuonna yhteensä 36 kunnalla. Vuonna 2012 vastaava luku oli yli kaksinkertainen. Kuntien verotulot kasvoivat 6,8 prosenttia edellisvuodesta.

– Tulos on merkittävä. Kunnilta on vaadittu suurta määrätietoisuutta tuloksen aikaansaamiseksi, sillä kuntien valtionosuuksia leikattiin viime vuonna yli 800 miljoonaa euroa. Verotuksen kertaluonteisten tuloerien lisäksi tulokseen on vaikuttanut kuntien oma-aloitteinen, tiukka taloudenpito, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma (kok.).

Hänen mukaansa tulosta vahvistava seikka oli kuntien toimintojen tehostaminen, josta ainakin 400 miljoonaa euroa toteutui KT Kuntayönantajien selvityksen mukaan henkilöstömenosäästöinä.

Lisäksi tulosta kohensivat verotuksen kertaerät 400 miljoonalla eurolla sekä tulo- ja kiinteistöveroprosenttien korotukset noin 170 miljoonalla eurolla.

Tulokseen heikentävästi vaikuttaneita tekijöitä puolestaan olivat valtionosuusleikkaukset, sekä kuntien tehtävien kasvu ja palveluiden kysynnän lisäys.

Niin ikään kuntien positiivista tulosta selittää kuntien toimintojen yhtiöittäminen, mikä ei toimenpiteenä sellaisenaan tuo lisää rahaa kunnille.

– Tilinpäätösten vuoden 2013 ennakkotietoja tarkasteltaessa on huomioitava, että vuosi 2012 oli kuntatalouden heikoin sitten vuoden 1997. Näin ollen tilanteen parantuminen suhteessa edellisvuoteen ei merkitse talouspaineiden katoamista, vaan tuo kuntatalouden väliaikaisesti suunnilleen keskimääräiselle tiukalle tasolle, muistuttaa Mäki-Lohiluoma.

Velka kasvaa

Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate oli 2,7 miljardia euroa, jossa oli kasvua noin 900 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Kuntien osalta tulorahoitus ei kuitenkaan ollut riittävä, sillä vuosikate ei riittänyt kattamaan poistoja. Investoinneista rahoitettiin vuosikatteella kunnissa ja kuntayhtymissä vain alle 60 prosenttia.

Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu lainakanta oli viime vuoden lopussa noin 15,6 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta oli noin 13 prosenttia.

Maakunnittaiset lainakannat vaihtelevat erittäin paljon. Alhaisin lainakanta asukasta kohti oli Pohjois-Karjalassa, 1 813 euroa asukasta kohti, korkein lainakanta oli Keski-Pohjanmaalla, 4 752 euroa asukasta kohti. Manner-Suomen kunnissa keskimääräinen lainakanta oli 2 553 euroa asukasta kohti.

Poimintoja videosisällöistämme

Eri kuntakokoluokissa lainakannat asukasta kohti olivat melko tasaisia. Alhaisin lainakanta oli 2 000-6 000 asukkaan kunnissa, 2 069 euroa asukasta kohti. Kahdessa suurimmassa kuntakokoluokassa lainakanta asukasta kohti oli yli 2 700 euroa.

Pahin ei vielä ole ohi

Vaikka tilanne parantui edellisvuodesta, kuntien talouden sopeuttamispaineet eivät ole Mäki-Lohiluoman mukaan poistuneet.

– Vuoden 2014 osalta on odotettavissa kuntien tulopohjan kasvuvauhdin merkittävää hidastumista, muun muassa valtionosuudet pienenevät suoritettujen leikkausten johdosta noin 100 miljoonaa euroa. Verotulojen kasvun arvioidaan hidastuvan viime vuoden 6,8 prosentista alle kolmannekseen, eli 2,1 prosenttiin tänä vuonna. Tämä johtaa paineisiin korottaa kunnallisveroprosentteja, hän ennakoi.

KT Kuntatyönantajien viime joulukuussa tekemän kyselyn mukaan kunnat sopeuttavat henkilöstömenoja noin 600 miljoonalla eurolla tänä vuonna.

Kuntaliitto arvioi, että tänä vuonna kuntien verotulojen kasvu jää alle toimintamenojen kasvun.

Kuntien veropohjaa pitäisikin Kuntaliiton mielestä laajentaa kiinteistöverotuksen kautta.

– Kuntien määräaikaisesti korotettu yhteisövero-osuus tulee vakiinnuttaa pysyväksi ja mahdollisimman suuri osa verovähennyksistä tulee rahoittaa valtionverosta. Osa pääomaverotuksen tuotosta tulee siirtää kunnille ja lisäksi tulee selvittää ajoneuvo- ja liikenneverotuksen tuoton osittaista siirtoa kunnille.

Maan hallituksen linjauksen mukaan kuntien tehtäviä ja velvoitteita on vähennettävä siten, että vuoden 2017 toimintamenot vähenevät miljardilla. Kuntaliiton mielestä kunnille päätetyt tehtävien ja velvoitteiden lisäykset on arvioitava uudelleen.

Mainos