Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) mukaan kunnat eivät vastaa enää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä eivätkä tuottamisesta yksittäisinä kuntina.
– Sote-palvelut otetaan kuntapohjasta irti. Yksikään kunta ei tässä maassa vastaa jatkossa siitä, onko asukkaiden palvelut saatavilla vai ei. Meille tulee 18 maakuntaa, joilla on se vastuu, Rehula sanoi hallituksen uusia sote-linjauksia koskevassa tiedotustilaisuudessa.
– Jatkossa kunnat eivät myöskään yhtiöittensä kautta yksittäisinä kuntina ole toimijoita. Sote otetaan kuntapohjasta irti, Rehula jatkoi.
Hallitus on päättänyt, että kuntien ja kuntayhtymien sote-tehtäviä hoitava henkilöstä siirtyy maakuntien palvelukseen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti.
Siirto koskee noin 200 000 työntekijää. Suurin työnantaja on muodostumassa nykyisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä, jonka henkilöstömäärä yli kaksinkertaistuu 50 000 työntekijään.
Kunnallista virka- ja työehtolainsäädäntöä muutetaan siten, että se soveltuu maakuntien työntekijöihin ja viranhaltijoihin.
Hallituksen päätöksen mukaan henkilöstöjärjestelyissä huolehditaan siitä, että palkkojen harmonisaatiosta syntyvät kustannukset pidetään mahdollisimman pieninä.
Kuntien sote-rakennukset eivät siirry maakunnille, vaan maakunnat vuokraavat toimitilat kunnilta. Jatkovalmistelussa huolehditaan siitä, etteivät uudistuksen myötä käyttämättä jäävät kiinteistöt jää yksittäisten kuntien rasitteeksi.