Kunnallisen nuorisotyön heikot palkat ajavat työntekijöitä sosiaalialalle

Kunnallisesta nuorisotyöstä valuu ammattilaisia sosiaalialalle paremman palkan perässä. Vaikka nuorisotyön arvostus on kasvanut, se ei näy rahoituksessa, sanoo Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty.

Nuorisotyöntekijöille on taattava kunnissa kilpailukykyinen palkkakehitys, jotta ala houkuttelee edelleen osaavia ammattilaisia, Jyty vaatii.

– Ammattitaitoiset, motivoituneet työntekijät ovat kunnallisen nuorisotyön, perheiden ja ennen kaikkea nuorten etu. Nuorisotyöntekijät tekevät äärimmäisen tärkeää työtä, ja arvostuksen tulisi näkyä myös palkkauksessa, sanoo Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.

Jytyyn kuuluvilta nuorisotyöntekijöiltä eri puolilta Suomea saadun palautteen perusteella riittämätön palkkakehitys uhkaa jo osaavien ammattilaisten saamista kunnalliseen nuorisotyöhön.

– Nuorisotyöntekijät siirtyvät hanakasti sosiaalipuolelle, sillä palkat ovat siellä useita satoja euroja suurempia, Pihlajamäki sanoo.

Hänen mukaansa kiristynyt kuntatalous vaikuttaa paitsi kunnallisen nuorisotyön resursseihin, myös hallitusohjelmaan kirjatun nuorisotakuun toteutumiseen.

– Heikko taloustilanne aiheuttaa toki haasteita kaikilla kuntatyön sektoreilla. Nuorten kohdalla riittävien raha- ja henkilöresurssien takaaminen on kuitenkin oikeasti kuin rahan pistämistä pankkiin. Varhaisilla toimenpiteillä ennaltaehkäistään monia vielä kalliimmaksi tulevia ongelmia – sekä pelastetaan nuoria elämälle, Pihlajamäki sanoo.

Mainos