”Kun ihmisiä on kuollut, pitää pidättäytyä politikoimasta”

Helsinkiläisen kokoomuspoliitikko Wille Rydmanin mielestä politiikan teko tragedialla ei ole koskaan suotavaa.

Kaupunginvaltuutettu ja entinen kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman kirjoittaa Facebookissa Pariisin terrori-iskusta.

”Ranskan järkyttävät tapahtumat antavat tietysti aihetta monenlaiseen yhteiskunnalliseen pohdintaan. Euroopassa on ummistettu silmät useilta ongelmilta, jotka on itse omilla poliittisilla valinnoilla synnytetty”, Wille Rydman toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Silti aina, kun ihmisiä on kuollut, pitää mielestäni pidättäytyä politikoimasta tragedialla”, hän huomauttaa.

Rydmanin mukaan jotain hyvää Euroopassa ja Suomessa on silti tapahtunut kymmenen vuoden aikana.

”Vuoden 2005 pilapiirroskohun aikana jopa Suomen ylin valtiojohto katsoi olevan tarpeen pyytää anteeksi, että kohupilapiirrokset oli julkaistu myös suomalaisella nettisivulla. Tällä kertaa sitä vastoin on puoluekannasta riippumatta noustu puolustamaan ilmaisunvapautta sekä poliittisella tasolla että sosiaalisessa mediassa”, hän kehuu.

”Se on hyvä. Tärkeintä on, ettei Eurooppa terrorin pelossa luovu perustavista arvoistaan”, Rydman toteaa.

Mainos