Historioitsijat Katja Tikka, Iisa Aaltonen ja Elina Maaniitty ovat kirjoittaneet teoksen Helsingin prostituutiosta eri aikakausina. Pääpaino on vuosissa 1850–1950 ja pääkaupungin prostituutio oli yleisimmillään 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Seksin myymistä ja ostamista on esiintynyt kulttuuripiiristä riippumatta eri muodoissa koko tunnetun historian ajan. Kirjoittajat toteavat, että prostituution historiasta on kirjoitettu paljon lukemattomista eri näkökulmista ja aihe on edelleenkin vahvasti mielipiteitä jakava asia.
Teoksesta on tietoisesti jätetty miespuolisten prostituoitujen käsittely pois, johtuen lähinnä lähdemateriaaliin liittyvistä ongelmista.
Taustoja
Seksin myyminen liittyi joidenkin naisten kohdalla vain yhteen elämänvaiheeseen, yleensä nuoruuteen. Myöhemmiltä vuosikymmeniltä, 1900-luvun puolivälistä kirjassa on esimerkki, jonka mukaan vuosien 1945 ja 1986 välillä irtolaislain perusteella pidätetyistä naisista suurin osa oli harjoittanut prostituutiota vain tietyn ajanjakson elämästään. Prostituutio oli naisten nuoruusvuosina tapahtunut pitkälti laivoilla, liftausmatkoilla ja ravintoloissa.
Usein maksullisen seksin ilmaantumista on selitetty kaupungistumisen mukanaan tuomilla ongelmilla. Maalaistyttöjen ei aina ollut helppo sopeutua pääkaupungin elämään, joten pitkään vallinnut käsitys helsinkiläisestä herrasmiehestä, joka houkutteli nuoren maalaistytön huonon elämän pariin ei ollut vailla pohjaa.
Yhtenä esimerkkinä tekijät mainitsevat tarjoilijan ammatin. Tarjoilijana työskennelleet saattoivat saada huonon maineen jo ennen prostituution aloittamista. Siten maksulliseksi naiseksi ryhtymistä ei enää tarvinnut epäröidä ainakaan maineen takia, sehän oli jo valmiiksi mennyt.
Asiakaskunta
Asiakaskunnasta on jäänyt huomattavasti vähemmän tietoa kuin palvelujen tarjoajista. Maksullisen seksin ostamiseen liittyi salamyhkäisyys. Yleensähän asiakkaasta ei jäänyt mitään merkintää, ellei hän syyllistynyt bordellissa tai prostituoidun luona rikoksiin tai pyydetty todistajaksi ratsian jälkeen.
Ratsioissa asiakkaat yrittivät paeta ja oikeudenistunnoissa vain harva myönsi olleensa sukupuoliyhteydessä prostituoidun kanssa. Monesti vedottiin alkoholin aiheuttamaan muistinmenetykseen.
Venäjän vallan aikana Helsinki oli suuri varuskuntakaupunki ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana venäläissotilaiden määrä kohosi kymmeniintuhansiin. Katuprostituutiolle oli siten valtava kysyntä, mutta sotilaille ja merimiehille seksiä myyneet olivat prostituoitujen omissa piireissäkin vähiten arvostettuja.
Tikka, Aaltonen ja Maaniitty arvioivat, että suurin asiakasryhmä prostituoitujen luona olivat naimattomat nuoret miehet eri sosiaaliluokista. Liikemiehet ja ylioppilaat olivat monesti bordellien aktiivikäyttäjiä.
Seksiä myyneiden naisten luona vierailtiin, kun haluttiin juhlistaa esimerkiksi opintomenestystä tai työelämän onnistumisia. 1800-luvun lopulla bordellikäynnit kuuluivat illanviettoihin, ja niissä vierailtiinkin useimmiten isolla ryhmällä.
Elintason kohotessa prostituutio levisi myös työväestön asutusalueille, kuten Pitkänsillan pohjoispuolelle. Maksullisessa seksissäkin olivat omat hintaluokkansa, keskimäärin katuprostituoidun palvelu maksoi ammattityömiehen päiväpalkan verran.
Satamat ovat aina olleet prostituoiduille tärkeä alue. Toisen maailmansodan jälkeen katuprostituutio väheni Helsingissä selkeästi, koska tarjonnan painopiste siirtyi satamiin. Puhuttiin niin sanotuista laivatytöistä. Viranomaiset olivat kuitenkin ajan tasalla ja vuonna 1948 perustettiin satamapoliisi.
Riskit
Prostituutio ei tietenkään ollut riskitöntä. Alalla työskennelleet naiset joutuivat usein väkivallan tai raiskausten uhriksi. Suurin ongelma liittyi kuitenkin terveyteen, sukupuolitaudit on vuosisatoja yhdistetty prostituutioon. Pelätyin ja pitkään ainoa tunnistettu sukupuolitauti oli syfilis eli kuppa.
Kuppa oli myös helsinkiläisten prostituoitujen ja heidän asiakkaidensa kannalta vaarallisin sukupuolitauti, yleisiä olivat myös tippuri ja pehmeä sankkeri. Etenkin naimisissa olleet miehet saattoivat tartuttaa sukupuolitaudin vaimoonsa, mikä saattoi johtaa epämiellyttäviin paljastuksiin.
Nimenomaan sukupuolitautien ehkäisyn takia Suomessa oli voimassa ohjesääntöinen prostituutio, joka oli virallisesti voimassa vuosina 1875–1908. Se tarkoitti käytännössä prostituution sallimista, mutta tiukan poliisikontrollin ja pakollisten sukupuolitautitarkastusten ehdoilla. Tämä järjestelmä aiheutti myös voimakasta kritiikkiä, mikä johti ohjesäännön poistamiseen.
Ensimmäinen veneeristen tautien sairaala perustettiin Helsinkiin jo vuonna 1810. Helsinkiläisprostituoituja hoidettiin pääsääntöisesti Kumpulan sairaalassa ja Töölön ylimääräisessä veneeristen tautien sairaalassa. Sairaalaan muutto inspiroi sananlaskua ”lähti kuin kuppa Töölöstä”.
JARKKO KEMPPI
Katja Tikka, Elina Maaniitty & Iisa Aaltonen: Punaisten lyhtyjen Helsinki. Prostituutio pääkaupungin historiassa. 240 sivua. Minerva Kustannus Oy.