”Kun eläin kärsii, on jo myöhäistä”

Eläinsuojelulakia uudistetaan parhaillaan. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY:n yhtenä tavoitteena on, että lainsäädännössä määritellään eläinsuojelulain tehokas valvonta ja että lain rikkomiseen puututaan nopeasti ja tehokkaasti.

– Paraskin eläinsuojelulaki on vain tekstiä paperilla, jos lain toimeenpano ei onnistu. Eläinsuojelulain noudattamisen valvonta on tärkeä keino ehkäistä ennalta eläinten kärsimystä, sanoo SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääketieteen lisensiaatti Kati Pulli.

Eläinsuojeluvalvontaan on Pullin mukaan taattava riittävät resurssit sekä valtiolle että kunnille.

– Toimijamme kautta Suomen ovat huolissaan eläinsuojelulain tulkinnan epäjohdonmukaisuuksista ja seuraamusten sattumanvaraisuudesta. Tavoitteenamme on eläinsuojeluvalvonnan, eläinsuojelulain toimeenpanon sekä seuraamusten saattaminen yhdenmukaiseksi koko maassa, Pulli sanoo tiedotteessaan.

Eläintenpitokieltoja olisi SEY:n mielestä määrättävä nykyistä herkemmin ja nopeammin.

– Viranomaisilla tulee olla mahdollisuus määrätä tilapäisiä eläintenpitokieltoja myös ilman oikeuden päätöstä eläimen edun sitä vaatiessa ja eläintenpitokieltojen valvonta tulee varmistaa nykyistä paremmin, Pulli sanoo.

Niin ikään SEY:n mielestä eläinsuojelulain toimeenpanoa pitäisi tehostaa myös siten, että eläinsuojelurikoksissa koko rangaistusasteikko otetaan voimakkaammin käyttöön.

SEY tarjoaa valvontaviranomaisten avuksi eläinsuojelutyöhön kouluttamiaan vapaaehtoisia eläinsuojeluneuvojia.

– Kolmannen sektorin vapaaehtoisilla voi olla erilaisia rooleja viranomaisvalvonnan täydentäjänä. Uskomme, että myös lainsäätäjät tiedostavat tämän. Eläinsuojeluneuvojamme voivat vapauttaa viranomaisten resursseja vakavampien eläinsuojeluongelmien ratkaisemiseen ja he voivat parantaa virkaeläinlääkäreiden työturvallisuutta. Jäävittömän toisen henkilön läsnäolo parantaisi myös valvonnan kohteena olevan henkilön oikeusturvaa, katsoo Pulli.

Mainos