Kummisedät istuvat ruokapöytään ja uusi mafiakomissio hahmottuu

Sisilian mafian Cosa Nostran jäsenet ovat tunnettuja ruokahalustaan. Ruokapöydissä on viime vuosina puuhattu järjestölle uutta komissiota.

Sisilian Cosa Nostran toimintaa ohjaava komissio hajosi vuosina 1992-93 lähes kaikkien sen jäsenten pidätysten jälkeen. Järjestöä kuitenkin johti arvovallallaan ns. päälliköiden päällikkö, joka oli vuosina 1993-2006 Corleonen mafiaperheen päällikkö Bernardo Provenzano ja hänen jälkeensä vuosina 2006-2007 Salvatore Lo Piccolo.

Lo Piccolo oli palermolaisen San Lorenzon perheen päällikkö ja Palermon johtava mafiapomo, jonka vaikutusvalta ulottui aina Messinan provinssiin Sisilian itärannikolla. Lo Piccolon jälkeen päälliköiden päällikön mantteli on pantu Trapanin provinssin korkeimman mafiajohtajan Matteo Messina Denaron harteille.

Sanomalehti La Repubblican mukaan Palermon mafiajohtajat ovat viimeisen kolmen vuoden aikana kokoontuneet syömään lukusia kertoja kaupungin eri ravintoloissa ja keskustelemaan komission järjestäytymisestä uudelleen. Lehden mukaan paikalla on ollut Palermon uusia mafiajohtajia eri kokoonpanoissa ja lehti luettelee liudan mafiapomojen käyttämiä ravintoloita.

Jokaisen mässäilyn jälkeen Cosa Nostrassa on tapahtunut jotakin: joku on kadonnut jäljettömiin tai joku on ammuttu. Muun muassa näistä päättää mafian komissio.

Lehti perustaa tietonsa puolisotilaallisen poliisin karabinieerien tietoihin, joka on seurannut mafiapomojen kokoontumisia muun muassa videoimalla niitä salaa.

Ainakin yksi merkittävä nimi jokaisesta kokouksesta on puuttunut: Matteo Messina Denaro. Hän on pakoillut viranomaisia vuodesta 1993 lähtien. Palermoon voidaan perustaa Cosa Nostran paikallinen komissio, joka tunnettiin 1990-luvulle asti commissione provinciale-nimellä.

Koko Cosa Nostran toimintaa ohjaavan komission, joka tunnettiin nimellä commissione regionale tai interprovinciale, perustamiseen tarvitaan Messina Denaron siunaus. Hänen enemmän tai vähemmän suorassa johdossaan arvioidaan olevan noin 20 mafiaperhettä ja 900 mafiosoa. Messina Denaron auktoriteetin tunnustaa myös suuri joukko palermolaisia mafiaperheitä sekä Corleonen mafiaryhmä.

Pari vuotta sitten Messina Denaro otti suuren henkilökohtaisen riskin, kun hän halusi estää Palermon kuumapäisiä nuoria mafiapäälliköitä ryhtymästä räjäyttelemään jälleen mafianvastaisia tuomareita autopommeilla. Messina Denaro tuli piilostaan Palermo-Sampdoria jalkapallo-otteluun ja taivutti kuumakallet luopumaan aikeestaan.

Lehden videoreportaasissa on myös karabinieerien mafiapomoista kuvaamaa materiaalia.

Mainos