”Kumma vain, että työttömyys lisääntyi SDP:n viimeisimmän työministerin aikana 100 000:lla”

Kun on oppositiossa, vastaukset ovat helppoja, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Meri.

– Kun on oppositiossa, vastaukset ovat helppoja. Tästä perussuomalaisillakin on kokemusta. Tätä tuli mietittyä eilen, kun kuuntelin A-Talkissa nykyisen työministeri Jari Lindströmin (ps.) ja entisen työministerin Tarja Filatovin (sd.) välistä keskustelua työllisyyden hoidosta, Leena Meri sanoo.

– Oppositio näkee hallituksen esityksissä lähinnä heikkouksia, ongelmat olisi ratkaistava toisin. Kumma vain, että työttömyys lisääntyi SDP:n viimeisimmän työministerin aikana 100 000:lla, hän jatkaa.

Meri huomauttaa, että työttömyysasteen ennustetaan laskevan ensi vuonna kahdeksaan prosenttiin. Suomen talouden kasvu ja hallituksen toimet näkyvät jo selvästi työllisyysasteessa, jonka ennustetaan saavuttavan 70 prosentin rajan ensi vuonna.

– Hallituksen tavoittelema 72 prosentin työllisyysaste ei ole utopiaa, hän sanoo.

Meren mukaan Jari Lindströmin aloittamat työttömien haastattelut kolmen kuukauden välein ovat saaneet paljon kiitosta.

– Haastatteluiden avulla ovat löytyneet toisaalta ne, jotka ovat jo töissä ja eivät näin ollen tarvitse työvoimahallinnon apuja, ja toisaalta ne, jotka tarvitsevat ensisijaisesti kuntoutusta ennen kuin voivat työllistyä. Nämä haastattelut eivät ole loppumassa mihinkään, vaikka näin on SDP:n suulla spekuloitu, Meri toteaa.

Ohjelmassa esiintynyt Tarja Filatov toteaa tviitissään, että ”omana työministerikautenani 2000-2007 työttömien määrä laski 334 000:sta 222 000:nteen”.

SDP:n viimeisin työministeri oli Lauri Ihalainen vuosina 2011-2015.

Mainos