Kuluttajat saavat elintarvikkeista entistä paremmin tietoa

Elintarvikkeiden pakkausmerkinnät muuttuvat ensi sunnuntaista alkaen.

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan tavoitteena on parantaa merkintöjen luettavuutta ja antaa kuluttajille aiempaa selkeämmin tietoa elintarvikkeesta. Uudistus koskee muun muassa tuotteiden ainesosaluetteloita ja ravintoarvotietoja.

Uusilla pakkausmerkinnöillä varustetut pakkaukset korvaavat aiemmat pakkaukset joulukuun puolivälistä lähtien. Varastoissa olevat, ennen muutosta valmistetut tuotteet saa myydä loppuun vanhoilla merkinnöillä. Markkinoilla voi siis olla jonkin aikaa kahdenlaisia pakkauksia.

Myös kaupan omien tuotemerkkien pakkausmerkinnät uudistuvat samaan aikaan. Käytännössä se merkitsee elintarvikkeen koko pakkauksen uudistamista.

Elintarvikkeita ja niiden tietojen ilmoittamista koskeva säädöstyö on EU:ssa edelleen osittain kesken. Päivittäistavarakauppa ry:n asiantuntija Merja Söderströmin mukaan kuluttajien kannattaakin huomioida, että uuden asetuksen mukaiset säännöt tulevat voimaan asteittain.

Esimerkiksi pakollisiin merkintöihin kuuluvien ravintoarvotietojen osalta sääntöjä aletaan soveltaa vasta vuonna 2016.

Pakkaamattomien tuotteiden osalta uudistus tulee puolestaan voimaan ensi huhtikuun alussa. Pakkaamattomia elintarvikkeita ovat esimerkiksi kaupan palvelutiskillä myytävät valmissalaatit ja ruoka-annokset sekä paistopistetuotteet.

Näistä tuotteista kuluttaja saa tietoja esimerkiksi ainesosista, käyttö- ja säilytysohjeista sekä alkuperämaasta. Kuluttaja voi pyytää tietoja henkilökunnalta tai ne ovat kuluttajan saatavilla kirjallisessa tai sähköisessä muodossa myymälässä.

Mainos