Handelsbanken on alentanut ennustettaan Suomen talouskasvusta tänä vuonna 1,7 prosentista 1,5 prosenttiin. Ensi vuodelle kasvuksi ennustetaan yhtä prosenttia ja sitä seuraavalla vuodelle vain 0,8 prosenttia.
Handelsbankenin mukaan kuluttajien varovaisuus ennakoi kasvun hidastumista Suomessa. Yksityisen kulutuksen kasvu jäi viime vuonna vain 1,4 prosenttiin, ja nyt kulutusodotuksia vaimentaa kotitalouksien varovaisuuden ja säästämisen lisääntyminen viime vuoden lopussa.
– Suomalaiskuluttajat maalailevat kuluttajabarometrin mukaan Suomen taloudelle varsin synkkää kasvua tälle vuodelle, Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius varoittaa tiedotteessa.
Historia on hänen mukaansa osoittanut, että suomalaiset kuluttajat ovat olleet varsin hyviä talouden käännekohtien ennustajia.
Lisäksi Suomen suotuisa työllisyyskehitys on pankin mukaan törmäämässä resurssirajoitteisiin. Yritysten rekrytointivaikeudet ovat lisääntyneet ja työllistämisaikeet maltillistuneet.
– Perinteisesti nämä tekijät ovat myös enteilleet suhdannekäänteen lähestymistä, huomauttaa pankin ekonomisti Janne Ronkanen.
Suomen työttömyysaste laskee pankin ennusteen mukaan 6,5 prosenttiin vuosina 2019–20, mutta kääntyy sitten nousuun kuten muuallakin euroalueella. Pankki muistuttaa, että työmarkkinatilanteen heikentymisen takia julkisen talouden tasapaino ei enää kohene vuonna 2021.
Vallalla on pankin mukaan myös huoli maailmantalouden odotettua heikommasta talouskehityksestä. Kasvuvauhti on hidastunut viimeisten 12 kuukauden aikana. Resurssirajoitteet, poliittinen epävarmuus ja kauppakonfliktit ovat tehneet sekä yrityksistä että kuluttajista varovaisempia.
– Suomen viennin kannalta erityinen huolenaihe ovat Euroopan kasvunäkymien heikentyminen ja erityisesti Saksan teollisuustuotannon laaja taantuminen, jossa käännettä parempaan ei vielä näköpiirissä, Helenius varoittaa.
Handelsbanken kuitenkin odottaa, että globaalin raha- ja finanssipolitiikan tukitoimien ansiosta vakavampi taantuma voidaan välttää.