Kulut tuloja suuremmat – maksamatta jääneiden tv-maksujen periminen loppuu

Hallitus esittää, että vielä maksamatta olevien televisiomaksujen perinnästä luovuttaisiin kuluvan vuoden jälkeen.

Esitys sisältyy ehdotukseen valtion televisio- ja radiorahastolain muuttamisesta. Muutos on tulossa voimaan ensi vuoden alusta lukien.

Ennen vuotta 2013 erääntyneiden televisiomaksujen perintää on jatkettu rahastolain edellyttämällä tavalla. Kuluvana vuonna perimisestä aiheutuvat kustannukset nousevat kuitenkin vanhoista maksuista saatavia tuloja suuremmiksi, joten perinnästä aiotaan luopua.

Valtion televisio- ja radiorahastossa on myös asiakkaiden liikaa maksamia televisiomaksuja, jotka palautetaan maksajille. Lainmuutos tarkoittaa sitä, että ne maksut, joita ei ole saatu palautettua vuoden 2014 loppuun mennessä, tuloutettaisiin valtion televisio- ja radiorahastoon.

Viestintävirasto on aktiivisesti pyrkinyt palauttamaan liikaa maksetut televisiomaksut maksajille. Palauttamisyrityksiä jatketaan vielä koko kuluvan vuoden. Yleisin palauttamisen estävä syy on se, että palautuksen saaja ei pyynnöstä huolimatta ole toimittanut yhteystietojaan tai tilinumeroaan palautuksen tekemistä varten.

Mainos