Kulttuurilaitoksille avustuksia 113 miljoonaa euroa

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on päättänyt teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksista sekä tehnyt alustavan määrärahan jaon harkinnanvaraisista avustuksista vuodelle 2014.

Kulttuurilaitosten valtionosuuksiin varattu määräraha säilyy ennallaan. Uusina museoina valtionosuuden piiriin hyväksyttiin Ilomantsin museot sekä Tampereella toimiva Postimuseo.

Teatterit saavat ensi vuonna toimintaansa valtionosuuksia yhteensä 55,2 miljoonaa euroa. Orkestereille valtionosuuksia jaetaan noin 21,4 miljoonaa euroa ja museoille 36,7 miljoonaa euroa.

Edellytyksenä valtionosuuksien maksamiselle päätetyn suuruisina on, että eduskunta hyväksyy vuoden 2014 talousarvioesityksen.

Mainos