Viime vuonna tapahtui 257 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Moottoriliikenteen onnettomuuksia sattui 35 edellisvuotta enemmän. Kevyen liikenteen onnettomuuksien määrä pysyi lähes ennallaan.
Vuonna 2015 moottoriliikenteessä sattui 198 kuolonkolaria, joissa kuoli 222 henkeä. Vakavasti vammautui 51. Lisäksi sattui 59 kevyen liikenteen onnettomuutta, joissa kuoli 30 jalankulkijaa ja 29 pyöräilijää.
Moottoriajoneuvo-onnettomuuksista 66 prosentin taustalla vaikuttivat kuljettajan tilaan liittyvät tekijät. Näitä ovat esimerkiksi päihtymys, sairaudet, väsymys sekä mielentilaan liittyvät tekijät kuten masennus tai kiihtymys.
Taustariskit eivät suoraan aiheuta onnettomuuksia, mutta ne vaikuttavat onnettomuuksien taustalla niiden syntymiseen.
– Päihteiden vaikutuksen alaisena ajetut onnettomuudet lisääntyivät selvästi viime vuonna edellisvuoteen nähden. Erityisesti päihdeongelmaisilta vaikuttavien, törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäneiden kuljettajien määrä onnettomuuksissa lisääntyi. Päihteiden lisäksi muutkin kuljettajien terveysongelmat olivat yleisiä taustatekijöitä onnettomuuksissa, sanoo Onnettomuustietoinstituutti OTI:n yhteyspäällikkö Tapio Koisaari.
Viime vuonna noin neljännes moottoriliikenteessä kuolonkolarin aiheuttaneista kuljettajista oli rattijuoppoja. Lisäksi kevyessä liikenteessä sattui 13 onnettomuutta, joissa joko pyöräilijä, jalankulkija tai moottoriajoneuvon kuljettaja oli yli 0,5 promillen humalassa.
Lähes joka neljännen kuolemaan johtaneen onnettomuuden seuraukset olisivat voineet olla lievemmät, mikäli onnettomuuspaikalla olisi ollut keskikaiteet tai kaiteet olisi asennettu paremmin.
– Joskus kaiteet saattavat olla liian matalia tai lyhyitä, mutta yleisimmin ongelma on kaiteiden puuttuminen kokonaan, joko keskikaiteiden tai muidenkin. Uusien, turvallisempien ajoneuvojen yleistymistä odotellessa kaideratkaisuihin on tärkeää kiinnittää huomiota. Kaiteilla voidaan parantaa liikenteen turvallisuutta ajoneuvoista riippumatta, Koisaari toteaa.